Varsinais-Suomessa on nähty viimeisten päivien aikana useita kattohaikaroita.
Havaintoja on tehty Loimaan Alastarolla, Laitilassa, Raisiossa, Salossa ja jopa Topinojan jätekeskuksessa Turussa.
Kattohaikaraa tavataan Varsinais-Suomessa aika ajoin, kovin yleinen muuttolintu se ei kuitenkaan ole.
– Lintuja tavataan keväisin, havaintoja tulee vuosittain Varsinais-Suomessa kymmenestä kahteenkymmeneen, sanoo Turun lintutieteellisen yhdistyksen aluevastaava Kim Kuntze.
Alastarolla tavattiin yksi lintu, kun esimerkiksi Salon Perniössä nähtiin viisi haikaraa.
– Alastaron kattohaikara on mahdollisesti kiertelevä, eikä se ole vielä pesintäikäinen, sanoo Kuntze.
Vuonna 2015 Koskella pesi ensimmäistä kertaa Suomessa kattohaikarapari. Pylvään päähän rakennettussa pesässä kuoriutui kolme poikasta, joista yksi kuoli heti alussa.
Kaksi poikasta nimettiin Kontiksi ja Kintuksi. Kinttu lensi myöhemmin syksyllä päin sähköjohtoa ja kuoli. Kontin kohtalosta ei ole tietoa.
Varsinais-Suomessa on tehty haikaroille tekopesiä.
– Hyvällä tuurilla voisi haikarapari asettua pesimään tänne uudelleen. Toisaalta täälläkin havaitaan vuosittain haikarapareja, mutta ne eivät välttämättä suunnittele pesintää, sanoo Kuntze.
Nyt alueelta tavatut linnut ovat Kuntzen mukaan voineet lentää vahingossa Viron yli, ja ne mahdollisesti palaavat sinne.