Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Li Andersson: Jos kokoomuksen suunnittelemat leikkaukset toteutuvat, on epätodennäköistä, että vasemmistoliitto lähtee hallitukseen

Hallitustunnustelut alkoivat, kun Petteri Orpo aloitti puolueiden tapaamiset. Ensimmäisenä vuorossa oli vasemmistoliitto. Orpo tapaa kaikki ryhmät kahdenvälisissä tapaamisissa tämän päivän ja ensi viikon aikana.

Jos talouteen tehdään puhuttuja rajuja leikkauksia, on hyvin epätodennäköistä, että vasemmistoliitto olisi hallituksessa mukana, vasemmistoliiton Li Andersson kommentoi.

Hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok.) aloitti tänään kahdenväliset tapaamiset puolueiden kanssa.

– Oikein hyvät, asialliset keskustelut kävimme. Eniten puhuimme koulutuksesta. Puhuimme myös talouspolitiikan näkemyksistä, siinä meillä ei ole oikein yhteneväiset näkemykset, Li Andersson (vas.) sanoi tapaamisen jälkeen.

Vasemmistoliiton mahdollinen hallitukseen lähteminen on kiinni siitä, pitääkö kokoomus kiinni siitä mistä se on puhunut vaalien alla, Andersson sanoi.

– Jos talouteen tehdään puhuttuja rajuja leikkauksia, on hyvin epätodennäköistä, että vasemmistoliitto olisi hallituksessa mukana.

Tulevaa hallituspohjaa ei meille paljastettu, Andersson sanoi.

Kokoomus oli Anderssonin mukaan aidosti kiinnostunut kuulemaan vasemmistoliiton näkemyksistä, mutta muuta hän ei pysty sanomaan hallitustunnusteluista.

Hallitustunnustelija Petteri Orpon mukaan keskustelu vasemmistoliiton kanssa oli hyvä.

– Meillä on hyvin erilainen käsitys talouden tilanteen vakavuudesta ja talouden tasapainottamisen keinoista ja aikatauluista, hän kommentoi.

– Mutta hyvät asialliset keskustelut käytiin, hyvässä hengessä.

Vapun jälkeen hallitusneuvottelujen aloittamisesta enemmän tietoa

Orpo on sanonut, että hän kertoo vapun tienoilla, keiden puolueiden kanssa kokoomus lähtee hallitusneuvotteluihin.

Orpo antoi viime viikolla puolueille tukun kysymyksiä, joiden avulla hän selvittää tulevaa hallituspohjaa. Puolueet vastasivat niihin tiistaina. Vastausten lisäksi Orpo tapaa vielä jokaisen ryhmän erikseen.

Ensimmäisenä Orpo tapasi tänään vasemmistoliiton, ensi viikolla vuorossa ovat loput eduskuntapuolueet. Maanantaina vuorossa on Liike nyt, RKP, vihreät ja SDP. Tiistaina Orpo tapaa keskustan, KD:n ja perussuomalaisten eduskuntaryhmät.

Etukäteen on arvioitu, että kokoomus ja vasemmistoliitto eivät mahdu samaan hallitukseen. Siitä huolimatta hallitustunnustelijana toimiva Orpo tapaa kaikki eduskuntaryhmät ja aloittaa keskustelut mahdollisesta hallitusyhteistyöstä.

Vasemmistoliitto torjui tällä viikolla toimittamissaan vastauksissa 6 miljardin sopeutustavoitteen ensi hallituskaudelle. Puolue kertoo olevansa valmis 3 miljardin sopeutukseen. Li Anderssonin johtaman vasemmistoliiton mukaan valtiovarainministeriön esittämä sopeutustavoite on ”ylimitoitettu ja epärealistinen”.

Vasemmistoliitto asetti hallitukseen osallistumisensa ehdoksi kuusi kynnyskysymystä. Se ei esimerkiksi lähde hallitukseen, joka leikkaa perusturvaa tai ei satsaisi lisää koulutukseen.

Katso vasemmistoliiton Li Anderssonin, Jussi Saramon ja Veronika Honkasalon sekä kokoomuksen Petteri Orpon kommentit kokonaisuudessaan tapaamisen jälkeen alta.