Keskustan Ähtärin kuntayhdistys esittää vaasalaista Aleksi Koivistoa keskustan puoluesihteeriksi.
Tällä hetkellä Koivisto toimii Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana.
– Keskusta tarvitsee uutta intoa, näkyvää koko Suomen toimintaa ja uudenlaisia toimintatapoja. Aleksilta niitä löytyy, kuntayhdistyksen puheenjohtaja Johanna Kankaanpää toteaa tiedotteessa.
Ähtäriläislähtöinen Koivisto istuu myös kaupunginvaltuutettuna Vaasassa. Aiemmin hän on toiminut Ähtärin kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa.
– Täällä kasvattajaseurassa näemme, että Aleksissa on potentiaalia puoluesihteerin työtä hoitamaan. Kolmekymppisenä hän olisi myös juuri sopivan ikäinen tehtävään, Kankaanpää sanoo.
Keskustan puoluesihteeri valitaan syyskuussa ylimääräisessä puoluekokouksessa Turussa. Nykyinen puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen on ilmoittanut luopuvansa tehtävästä.