Lappeenrannassa Mustolan satama-aluetta aiotaan laajentaa yritys- ja logistiikkapuistoksi.
Toiveena on saada alueelle olemassaolevan rahtisataman lisäksi lisää logistiikka- ja varastointialueita sekä erilaista tuotantotoimintaa.
– Tällä hetkellä satama-alue on aika täynnä, mutta olemme aloittamassa kaavoitusprosessia Soskuan suuntaan, kertoo projektipäällikkö Marja Eskman Lappeenrannan kaupungilta.
Alueelle voisi tulla esimerkiksi metsäteollisuuteen, energiatuotantoon tai kiertotalouteen liittyvää yritystoimintaa.
Rahti kulkee maata pitkin Mustolaan
Venäjän hyökkäyssota ei kaatanut Mustolan satamaa.
Vaikka laivaliikenne Saimaan kanavalla on loppunut, kulkee tavaraa Mustolaan vilkkaasti maata pitkin.
– Varastojen käyttöaste on älyttömän hyvä. Miltei kaikki on käytössä, sanoo Lappeenrannan kaupungin satamavalvoja Timo Suonio.
Mustolassa on erityisesti metsäteollisuuden välivarastointia. Tavaraa tuodaan sekä rekoilla että rautateitse.
– Puuta tuodaan merisatamista lähemmäs tehtaita, Suonio kertoo.
Mustolan rahtisatama sijaitsee Saimaan kanavan varrella, vajaan 10 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta ja noin 20 kilometrin päässä Venäjän rajalta. Sen läheisyydessä kulkee Kuutostie.
Saimaan syväväylä on tärkeä
Projektipäällikkö Marja Eskman toivoo, että Saimaan kanavan käyttö palautuisi ennalleen vielä joskus tulevaisuudessa.
Sitä ennen katse täytyy kääntää Saimaan sisävesiliikenteeseen.
– Esimerkiksi Saimaan syväväylä on erittäin tärkeä logistiikkareitti etenkin metsäteollisuudelle ja raakapuun kuljetuksille, sanoo Eskman.
Mustolaan suunniteltavan yritys- ja logistiikkapuiston osalta vuorossa on ensimmäiseksi asemakaavoitusprosessi. Se ajoittuu vuosille 2023–2025.
– Kaupungin tavoitteena on, että Mustolaan sijoittuu uusia yrityksiä ja sitä kautta tulee uusia työpaikkoja, Eskman sanoo.