Lounais-Suomen poliisi sai keskiviikkona hieman erikoisemman tehtävän, kun siltä pyydettiin neuvoa, mitä pitäisi tehdä koulun pihalle eksyneen uhmakkaan oloisen koppelon kanssa.
Koppelo eli naarasmetso ilmestyi Luvian yhtenäiskoulun pihaan jo tiistaina iltapäivällä. Koppelo oli rehtori Pasi Savolaisen mukaan aika ärhäkällä päällä.
– Se pyrkii yllättävän lähelle. Kaikki lapset eivät välttämättä ymmärrä, että kyseessä ei ole mikään lemmikkieläin, mitä voi mennä silittämään tai koskemaan. Koppelo ei ole käynyt kenenkään kimppuun, mutta uhkaavan näköisiä tilanteita on ollut.
Koulun pihalla on jopa 400 lasta, joten Savolaisen mukaan poliisi päätettiin pyytää apuun, kun koppelo taas keskiviikkoaamuna ilmestyi pihalle.
– Poliisi teki tilanteesta arvion ja nyt odotamme riistapuolen henkilöitä paikalle. Olemme neuvoneet lapsia, että linnun annetaan olla rauhassa ja siihen pidetään etäisyyttä.
”Koppelo ei ole pahansisuinen”
Eläinsuojeluvalvoja Petri Grönroos pyydysti koppelon haavilla, minkä jälkeen linnun kunto tarkastettiin ja se rengastettiin. Hyväkuntoinen koppelo on jo päästetty takaisin luontoon.
Grönroos muistuttaa, että koppelo ei ole koskaan pahansisuinen.
– Ukkometso voi Grönroosin mukaan hyökkiä, mutta naaras on vain halunnut tehdä itseään tykö. Se on yrittänyt hakea seuraa suvunjatkaminen mielessä.
26.4. klo 12:52: Juttua täydennetty eläinsuojeluvalvoja Petri Grönroosin kommenteilla.