Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tästä päivästä lähtien Repoveden kansallispuistoon pääsee helpommin kuin ennen – katso, mitä retkeilijät tuumasivat

Repoveden kansallispuiston lähettyville pääsee nyt junalla. Junaseisakkeelta luontoreiteille ja takaisin pääsee muun muassa bussiyhteydellä.

Partiolainen seisomassa rinkka selässä. Taustalla muita hänen partiokavereitaan.
Pohjois-Espoosta saapuneen partiolaisen, Antton Oinaanojan mukaan retkien suunnitteluvaihe on hyvin tärkeä. Hän aloitti partiokavereiden kanssa Repoveden retken suunnittelun jo talven puolella. Kuva: Mikko Mykkänen / Yle

Repoveden kansallispuistoon pääsee nyt julkisella liikenteellä entistä sujuvammin. Repoveden kansallispuiston kupeessa sijaitseva Hillosensalmen junaseisake avattiin tänään. Kansallispuistoon matkustaville on myös tarjolla bussiyhteys juna-asemalta luontoreittien varrelle Lapinsalmelle.

Repoveden juna-aseman kyltti. Kuvassa myös minibussi, johon jonottaa monta retkeilijää.
Viime vuoden bussikyyteihin juna-asemalta Lapinsalmelle oltiin niin tyytyväisiä, että VR sopi palvelulle jatkoa täksi vuodeksi. Kuva: Mikko Mykkänen / Yle

Vuoden ensimmäinen junakyyti Hillosensalmelle toi Repovedelle kosteista keleistä huolimatta pari tusinaa matkustajaa. Helppojen kulkuyhteyksien myötä kansallispuisto veti puoleensa ensimmäistä kertaa Repovedelle saapuneen Maaria Perkkiön. Perkkiö aikoo kolmen päivän retken aikana vaeltaa 26 kilometrin pituisen reitin.

– Pitää varmaan lisääkin vielä kävellä. Tuo 26 kilometriä menee nopeasti maaliin, Perkkiö sanoo.

Kaksi nuorta retkeilijää juna-aseman vieressä.
Ilmari Kumpula ja Maaria Perkkiö saapuivat ensimmäisten joukoissa Hillosensalmen junaseisakkeelle. Kumpula kertoo odottavansa eniten Repoveden kauniita maisemia. Kuva: Mikko Mykkänen / Yle

Perkkiöllä on vaelluksellaan mukana jo kerran aiemminkin Repovedellä käynyt Ilmari Kumpula. Vaeltajat pääsivät yllättävän helposti vaellusreitilleen.

– Me olimme varautuneet siihen, että meidän pitäisi kävellä rautatieasemalta Lapinsalmelle. Tuli yllätyksenä, että oli tämä bussiyhteys olemassa, Perkkiö kertoo.

Partiolaiset kukevat Repoveden infoseinää. Kuvassa myös puusta veistetty kettu.
Repoveden kansallispuisto täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Kuva: Mikko Mykkänen / Yle

Bussiyhteys junaseisakkeelta Lapinsalmelle yllätti myös Pohjois-Espoosta saapuneen partioryhmän, Niipperin Nuolihaukat. Partiolaiset olivat varautuneet siihen, että he olisivat joutuneet kävelemään noin seitsemän kilometrin verran päästäkseen kansallispuiston reittien luokse.

– Tämä retkemme Repovedellä on yksi meidän vuoden kohokohdista. Lippukuntamme on käynyt Repovedellä jo hyvin pitkän ajan, joten päätimme johtajien suosituksesta jatkaa pitkää perinnettä, retken vastuuhenkilö Antton Oinaanoja kertoo.

Partiolaiset lukemassa Repoveden infoseinällä olevaa karttaa.
Lapinsalmi on yksi kolmesta Repoveden luonnonpuiston lähtöpisteistä. Lapinsalmelta pääsee muun muassa Repoveden pisimmälle reitille. Reitti on pituudeltaan 26 kilometriä. Kuva: Mikko Mykkänen / Yle

Niipperin Nuolihaukat aikovat viettää Repovedellä kaksi yötä. Laavussa yöpyvä Oinaanoja kertoo kuinka hän aikoo pysyä lämpimänä kevään kylminä öinä.

Partiolainen kertoo miten pitää kylmä poissa kevätöinä