Maapallon merten keskilämpötila on noussut maaliskuun alusta lähtien tavalla, joka hämmästyttää tutkijoita.
Asiasta kertovan Mainen yliopiston Climate Reanalyzer-palvelun mukaan merten keskilämpötila on noussut maaliskuun alusta tähän päivään mennessä lähes kaksi asteen kymmenesosaa.
Tämä ei kuulosta paljolta, mutta valtamerten mittakaavassa muutos on poikkeuksellinen.
– Se on valtava. Muutos on hurja, kun ottaa huomioon, että jo lähtötilanteessa vedet olivat lämpimiä, sanoo uutistoimisto AP:n haastattelussa Coloradon yliopiston ilmastotutkija Kris Karnauskas.
Lämpeneminen liittyy selvästi erityisesti Tyynellä valtamerellä tuntuviin, luonnollisiin El Niño- ja La Niña -ilmiöihin. Viimeisten kolmen vuoden aikana vallalla on ollut La Niña, joka viilentää valtamerten pintavesiä. La Niña on ollut epätavallisen voimakas ja pitkäkestoinen. Nyt vallalle on tulossa El Niño, jonka vaikutus on lämmittävä.
Jotkut tutkijoista arvelevat, että kyse on pelkästään El Niñon vaikutuksesta yhdistettynä ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen.
El Niño, mutta mitä muuta?
Monet tutkijat uskovat kuitenkin, että käynnissä on monisyisempi muutos.
Karnauskas tutki, missä muutos on ollut voimakkain. Hän löysi päiväntasaajaa myötäilevän merikaistaleen Tyynellämerellä ja Intian valtamerellä, jonka lämpötila oli noussut 10–14 päivän aikana huikeat 0,4 astetta.
Tutkijat ovat nyt päätymässä arvioon, jonka mukaan merien syviin osiin varastoitunut lämpö on nyt vapautumassa.
Ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on lämmittänyt meriä, ja lämpö on levinnyt yhä syvempiin vesikerroksiin. Scripps-valtameritutkimusinstituutin Sarah Purkey sanoo, että syvät vedet ovat lämmenneet seitsemän vuoden ajan, eli edellisen El Niñon päättymisestä lähtien. Tätä ei ole ollut helppo huomata, sillä La Niña on viilentänyt pintavesiä.
Merten lämpövarasto on valtava, se vastaa satoja miljoonia Hiroshiman atomipommeja.
La Niña on toiminut ikään kuin kantena, joka on estänyt lämmön vapautumisen. Nyt kansi on poissa, arvioi Yhdysvaltain meri- ja ilmastotutkimuslaitoksen NOAA:n meritutkija Mike McPhaden.
Tämän vuoden maaliskuu oli maailman tilastoidun säähistorian toiseksi lämpimin. Tutkijat uskovat, että se oli esimakua siihen lämpenemiseen joka tulevina kuukausina on tapahtumassa.
Kun valtamerten syvyyksiin varastoitunut lämpö vapautuu, ilmaston lämpeneminen kiihtyy, uskovat tutkijat.
Lähde: AP