Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pohjois-Savon laajassa metsästysrikostutkinnassa vangittuna ollut mies on päästetty vapaaksi

Pohjois-Savon käräjäoikeus vapautti kaksi viikkoa vangittuna olleen miehen poliisin määräyksestä.

Mies pitelee Tikka M65 cal 308 -hirvikivääriä oikeassa kädessä ja vasemmassa kädessä on lipas täynnä patruunoita.
Hirvikivääri ja sen patruunoita. Kuvituskuva. Kuva: Sanna Savela / Yle

Pohjois-Savon käräjäoikeus on vapauttanut laajassa metsästysrikostutkinnassa vangittuna olleen miehen. Käräjäoikeus vapautti epäillyn poliisin antamalla määräyksellä. Noin 40-vuotias mies oli vangittuna usean viikon ajan. Poliisi kertoi tutkinnasta julkisuuteen 12. huhtikuuta.

Itä-Suomen poliisi tutkii Ylä-Savossa laajaa metsästysrikoskokonaisuutta. Aiemmin on kerrottu, että vangittuna on ollut yhteensä kahdeksan henkilöä.

Yli kahtakymmentä pääasiassa pohjoissavolaista miestä epäillään muun muassa suurpetojen ja rauhoitettujen lintujen laittomista tapoista.