Tuhannet yhdysvaltalaiset televisio- ja elokuvakäsikirjoittajat menevät lakkoon tänään tiistaina, kertoo alan ammattiliitto. Lakon piiriin kuuluu esimerkiksi Disneyn, Warner Bros Discoveryn ja Netflixin työntekijöitä.
Kirjoittajat vaativat palkankorotuksia ja suurempaa osuutta suoratoiston alalle tuomista suurista voitoista. Työnantajapuoli eli elokuvastudiot vetoavat taloudellisiin paineisiin, joiden takia kirjoittajien vaatimuksiin ei voida suostua, kertoo uutistoimisto AFP.
AFP:n mukaan televisio- ja elokuvakirjoittajien ammattiliittoja edustava Writers Guild of America (WGA) sanoo, että alalla vallitsee keikkatalous, joka käytännössä ajaa kirjoittajat toimimaan freelancereina. Lisäksi kirjoittajat sanovat, että lyhyempien tuotantokausien trendi on vaikuttanut tulotasoon, kertoo The Guardian.
Iso kivi käsikirjoittajien kengässä on suoratoistopalveluiden tuoma muutos alalle. Heidän mukaansa palkanmaksumalli ei ole päivittynyt muutoksen mukana.
Aiemmin käsikirjoittaja sai maksun jokaisesta kerrasta, kun materiaalia käytettiin uudestaan – siis esimerkiksi aina, kun televisiosarja näytetään uusintana tai kun elokuvasta myydään DVD-kopio.
Suoratoistopalveluihin päätyvien elokuvien ja sarjojen kirjoittamisesta taas maksetaan kokonaismaksu vaikka kyseessä olisi valtava kansainvälinen hitti kuten Stranger Things tai Bridgerton.
WGA onkin laskenut, että viihdeteollisuudessa on viime vuosina taottu satumaisia voittoja. Vuonna 2000 alan voitot liikkuivat viiden miljardin dollarin tuntumassa, vuoteen 2021 mennessä ne olivat paisuneet 28 miljardiin. Vuosituhannen alussa yhteen oli ynnätty Disneyn, Foxin, Paramountin, NBC:n, Universalin ja Time Warnerin voitot. Nykyään mukana kahinoissa on Netflix, jonka osuus koko alan tuotoista on valtava.
Late night -ohjelmat tauolle
Tiistaina alkavan kirjoittajien lakon vaikutukset tuntuvat ohjelmistossa nopeasti. Esimerkiksi päivittäin esitettävät myöhäisillan keskusteluohjelmat kuten The Tonight Show With Jimmy Fallon ja Last Week Tonight With John Oliver saattavat jäädä välittömästi tauolle, sillä niiden ajankohtaista komediaa tekee ryhmä käsikirjoittajia.
Lisäksi loppuvuonna julkaistavaksi kaavailtujen sarjojen ja elokuvien julkaisu saattaa viivästyä. Guardianin mukaan syksyn ohjelmakautta käsikirjoitetaan usein touko-kesäkuussa. Kanavien ennustetaan täyttävän ohjelmapaikkoja reality-sarjoilla, uutisohjelmilla ja uusinnoilla.
Sarjoja ja elokuvia levittävät yhtiöt Suomessa arvelevat, että lakko vaikuttaa täällä nähtäviin ohjelmiin vasta pitkän ajan kuluessa ja vain, jos lakko pitkittyy. Esimerkiksi Ylen tämän vuoden ostot on jo tehty, kertoo Yle hankinnan päällikkö Tarmo Kivikallio.
Kun Hollywoodin käsikirjoittajat viimeksi lakkoilivat vuonna 2007, sata päivää kestänyt työnseisaus maksoi Los Angelesin viihdeteollisuudelle noin kaksi miljardia dollaria, kertoo AFP.
Lisätty Tarmo Kivikallion kommentti 2.5. klo 15.15.