Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Rovaniemen hovioikeus pohtii jälleen Kittilän asioita, syyttäjä: ”Lapin käräjäoikeus teki räikeän virheen”

Hovioikeudessa pohditaan, kostivatko Kittilän kuntapäättäjät entiselle hallintojohtajalle. Syytteessä on 15 entistä tai nykyistä kuntapäättäjää sekä entinen vt. kunnanjohtaja.

Kuva Kittilä-jupakkaan liittyvästä hovioikeuden istunnosta Rovaniemeltä 3.5.2023.
Oikeudenkäynti alkoi keskiviikkona aamupäivällä Rovaniemen hovioikeudessa. Kuva: Antti Mikkola

Kostettiinko Kittilän hallintojohtajalle, koska hän ei ollut yhtä mieltä luottamushenkilöiden kanssa? Tai rangaistiinko häntä karsimalla hallintojohtajan tehtäviä? Rovaniemen hovioikeus aloitti jälleen keskiviikkona Kittilä-jupakkaan liittyvien asioiden käsittelyn.

Tällä kertaa kyseessä on alkuperäisen jupakan niin sanottu sivuhaara, jossa kuntapäättäjiä syytetään ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Pienempi juttu hovissa

Käräjäoikeudessa syytteessä oli yhteensä 39 entistä tai nykyistä kuntapäättäjää. Nyt hovioikeudessa syytteessä on 16 henkilöä. Myös asiakokonaisuus on supistunut verrattuna käräjäoikeuden aiempaan käsittelyyn.

Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syytteet sekä käräjä- että hovioikeudessa.

Syytteen mukaan osa luottamushenkilöistä sekä silloinen vt. kunnanjohtaja syyllistyivät vuonna 2015 päätöksenteossaan virkarikokseen, kun he muuttivat hallintosääntöä ja poistivat silloiselta hallintojohtaja Esa Mäkiseltä tämän virkaan keskeisesti kuuluvia tehtäviä. Hallintosäännön muutoksen jälkeen Mäkisen tehtäviin ei kuulunut muun muassa enää kunnanhallituksen sihteerin tehtäviä.

Syyttäjän mukaan tämä tarkoitti, ettei hallintojohtajalla ollut käytännössä enää läsnäolo-oikeutta kunnanhallituksen kokouksissa.

Sekä hallinto-oikeus että Korkein hallinto-oikeus (KHO) totesivat kyseiset muutokset jälkikäteen laittomiksi.

Kittilän kunnan entinen, vuonna 2018 eläköitynyt, hallintojohtaja Esa Mäkinen Rovaniemen hovioikeuden edustalla ennen käräjäoikeuden istuntoa
Kittilän jo eläköitynyt hallintojohtaja Esa Mäkinen tyytyi käräjäoikeuden tuomioon, mutta syyttäjä ei. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet

Lapin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet toissa vuoden marraskuussa.

Käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi tuolloin näyttämättä toteen, että luottamushenkilöiden motiivina olisi ollut ”kosto tai rankaisu” hallintojohtaja Esa Mäkiselle hänen toimistaan kunnan laskujupakassa.

Käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen valitti syyttäjä.

– Lapin käräjäoikeus teki tuomiossaan räikeän virheen, syyttäjä Sari Anttonen totesi hovioikeudessa.

Syyttäjä Anttosen mukaan käräjäoikeus jätti tuomiossaan huomiotta useita keskeisiä asioita. Räikein virhe Anttosen mukaan oli, ettei käräjäoikeus esimerkiksi ottanut laisinkaan huomioon Korkeimman hallinto-oikeuden aiempaa ratkaisua, jossa valuuston päätös muuttaa hallintosääntöä todettiin laittomaksi.

Syytteen mukaan hallintojohtajan tehtäviä karsittiin, koska Mäkistä haluttiin rankaista tai hänelle haluttiin kostaa. Syyttäjän mukaan keskiössä ovat ns. Eilavaara-laskut, joiden laillisuuden Mäkinen hallintojohtajana kyseenalaisti.

Syyttäjän mukaan epäsopu kunnan luottamushenkilöiden ja hallintojohtajan välillä oli silti alkanut jo aiemmin, kun Mäkinen kyseenalaisti tuolloisen kunnanjohtajan Anna Mäkelän irtisanomisprosessin laillisuuden.

Vastaajien mukaan kyse oli tavanomaisesta kunnan hallintosäännön selkeyttämisestä, eikä kenelläkään ollut mitään tarvetta kostaa Mäkiselle mitään.

- Ei hänen palkkaansa alennettu, eikä hänelle annettu varoitusta. Eikö näin olisi tehty, jos Mäkistä olisi haluttu jotenkin haluttu rangaista? muun muassa nykyistä kunnanjohtajaa Timo Kurulaa edustava asianajaja Olli Siponen kyseli oikeudessa.

Korkein oikeus tuomitsi aiemmin

Kittilä-jupakan päähaara sai lopullisen lainvoimaisen tuomion maaliskuussa.

Korkein oikeus tuomitsi tuolloin Kittilän kunnanhallituksen ex-puheenjohtajan, nykyisen Kittilän kunnanjohtajan Timo Kurulan 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja muut vastaajina olleet päättäjät sakkorangaistuksiin virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 3.5. klo 14.07.