Turun kaupungin rakennusvalvonnassa on avattu sähköinen kauppapalvelu, jonka kautta voi ostaa rakennuslupiin liittyviä dokumentteja, esimerkiksi rakennuspiirustuksia.
Palvelu toimii täysin verkossa ja se nopeuttaa rakentamisessa tarvittavien dokumenttien saantia. Maksu tapahtuu verkkomaksulla, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.
Turun kaupungin rakennusvalvonnalla on ollut ongelmia pitkien käsittelyaikojen vuoksi.
Palvelu sisältää rakennuslupien koko dokumentaation eli pääpiirustukset, lupapäätökset, loppukatselmuspöytäkirjat ja jollain myöhemmin myös rakennepiirustukset.
Koulujen ja viranomaiskiinteistöjen tietoja ei kaupungin mukaan palvelussa ole saatavilla.
– Aiemmin asiakkaat ovat voineet tulla paikan päälle katsomaan dokumentteja. Käynnin yhteydessä niitä on tarvittaessa maksua vastaan kopioitu. Lisäksi on ollut mahdollista ottaa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse ja tilata dokumentteja sähköpostiin. Näiden ongelmahan on tietysti ollut palvelun hitaus, toteaa tarkastusinsinööri Kaleva Latvala kaupungin tiedotteessa.
Korjattu otsikkoa ja kuvatekstiä kello 11:44, kyseessä rakennuslupadokumentit, ei rakennusluvat.