Seinäjoen asemanseudulla käy parhaillaan kova myllerrys. Entisen linja-autoaseman tontilla alkavat hahmottua uusien rakennusten perustukset.
Aseman uudistamisen ensimmäisen vaiheen, Veturikorttelin, peruskivi on muurattu tänään tiistaina.
Seinäjoen kaupunki kertoo, että työ etenee aikataulussa. Työmaa työllistää enimmillään yli 100 työntekijää. Pääosa rakennuksista valmistuu vuoden 2024 lopulla.
Rakentamisesta vastaava YIT puolestaan kertoo, että asema on sen suurimpia projekteja Seinäjoella kautta aikojen.
Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan perhepalvelukeskus Aallokko, asuinkerrostalo sekä uuden asemahallin sisältävä toimisto- ja liikerakennus. Näiden lisäksi ensimmäisen vaiheen rakentamiseen kuuluu Seipark Oy:n pysäköintitalo. Hankkeen kustannusarvio on yli 50 miljoonaa euroa.
Kiinnostava yksityiskohta on, että polkupyörille on suunniteltu yli 400 pyöräpaikkaa, joista osa tulee sijaitsemaan Seiparkin ja osa Asematalon valvotuissa tiloissa. Loput pyöräpaikat sijaitsevat ulkotiloissa.
Hankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa on huomioitu muutenkin kestävän kehityksen periaatteet. YIT kertoo, että Hankkeesta on tehty hiilijalanjälkilaskenta ja rakennusten valmistumisen jälkeen lasketaan todelliset hiilipäästöt.
– Aallokon ja Asematalon rakentamisessa tavoitellaan LEED Gold –sertifiointia, joka ohjaa vahvasti rakentamistamme. Rakentamisen aikana teemme lukemattomia vastuullisuuteen liittyviä päätöksiä ja pohdimme erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, sanoo hankkeen projektipäällikkö Jonna Kulmala YIT:n tiedotteessa.
Koko alueen rakentaminen on jaettu neljään vaiheeseen. Seuraavissa rakennusvaiheissa lähivuosien aikana asemanseutu rakentuu noin 18 hehtaarin alueelle.