– Jatkuva uhkaava tunnelma, väkivallan kohteena oleminen, kaaos.
Näin kuvailee viime vuosien työarkeaan hoitaja, joka teki töitä Oulun yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian suljetulla osastolla 86.
– Työpäivän aikana on ovat jatkuvasti läsnä sellaiset asiat, joita ihmisen ei pitäisi työpaikallaan kohdata, hän sanoo.
Yle uutisoi viikonloppuna tilanteen olevan kriittinen osastolla, jossa hoidetaan 13–17-vuotiaita nuoria.
OYSin nuorisopsykiatrian johdossa oleva erikoislääkäri Juha T. Karvonen kuvaa tilannetta aiemmassa jutussa osastolla hyvin vaikeaksi.
– Ei siellä paljon muuta pysty kuin koettaa pitää potilaat hengissä, jos osastolla on 200 prosentin kuormitus.
Hoitaja ei esiinny tässä jutussa nimellään, koska hän kokee, että asiasta omilla kasvoilla puhuminen voisi vaikuttaa hänen työuraansa, mutta Yle on tutustunut hänen työhistoriaansa. Tällä hetkellä hän työskentelee toisissa tehtävissä, mutta on edelleen hoitoalalla.
Potilaita tulee koko Pohjois-Suomesta
Haastattelemamme hoitaja kertoo työn olevan jatkuvaa priorisointia. Uhkaavasti tai itsetuhoisesti käyttäytyvät potilaat tarvitsevat jatkuvaa valvontaa tai vierihoitoa. Priorisointi on tärkeää, koska muuten hoitajan mukaan joku kuolee tai sattuu jotain muuta hyvin vakavaa.
– Osasto on valitettavasti sellaisessa tilanteessa, että se on tietynlaista tulipalon sammuttelua.
Myös osaston potilaista nousee yksi muutos selvästi esiin.
– Ongelmat, joiden vuoksi sairaalaan päädytään ovat pitkään olleet samankaltaisia, mutta nykyisin itsetuhoisuus on graavimpaa, ja muihin kohdistuva väkivalta on silmittömämpää.
Osasto 86 Oulun Peltolassa ottaa vastaan nuorisopsykiatrian potilaita koko Pohjois-Suomesta ja Kainuusta.
Tämä on yksi syy sille, että tilanne on näin vaikea, pitkään alalla ollut hoitaja arvioi. Jos sijaishuollon yksiköissä tai avohoidossa ei voida vastata lasten pahoinvointiin, on seuraava keino toimittaa heidät psykiatriseen hoitoon.
– Pohjoisemmassa on osastoja, mutta niillä ei hoideta pidättävillä hoitopäätöksillä, eli kaikki sellaiset potilaat lähetetään Ouluun. Kun tilanne on riistäytynyt käsistä, niin nyt ei pystytä enää sielläkään vastaamaan.
Syyskuussa tilanne helpottaa hieman, kun Lapin keskussairaalassa aloittaa oma nuorisopsykiatrian osasto, jossa voidaan antaa myös tahdonvastaista hoitoa.
– Nämä ovat pieniä puroja, mutta toivomme todella, että siitä olisi apua, osaston toiminnasta vastaava erikoislääkäri Juha T. Karvonen sanoo.
”Tuntui uppoavalta laivalta”
Tilanne on vaikeutunut hoitajan mukaan muutaman viime vuoden aikana. Vaikeampien tapausten lisäksi osasto on ollut jatkuvasti ylipaikoilla ja henkilökunnan vaihtuvuus on ollut suurta.
Hoitaja kertoo, että henkilökunta on osaavaa, parhaimmillaan osastolla on ollut hyvä tekemisen meininki. Työn raskaus vaikuttaa kuitenkin jo muuhunkin elämään, hän pohtii.
– Minä mukaan lukien olen tietyllä tavalla lähtenyt karkuun sieltä, koska se tuntuu uppoavalta laivalta, työuupumuksen vuoksi osastolta pois jäänyt hoitaja toteaa.
Lisäksi osastolla työskentelee hoitajan mukaan usein lääkäreitä, joiden opinnot ovat vielä kesken, koska myös lääkäreitä on vaikea saada osastolle töihin.
– Se näkyy niin, että kyky tehdä vaikeita päätöksiä puuttuu.
Karvosen mukaan lääkäritilanne osastolla on ollut ”vaihteleva”, mutta juuri nyt tilanne on hyvä.
– Opiskelijat ovat meille tärkeä voimavara, Karvonen sanoo.
Mielenterveyspalveluihin olisi revittävää rahaa jostain
Ratkaisukeinoja on etsitty pitkään, ja kesäkuussa hyvinvointialue Pohde avaa Oulussa uuden syömishäiriöyksikön, jonka toivotaan helpottavan osasto 86:n tilannetta. Nykyisellään noin puolet osaston nuorista on ollut syömishäiriöpotilaita.
Hoitaja pelkää, että uusi yksikkö tuo vain hetkellisen avun, koska syömishäiriöisten hoitoajat ovat pitkiä ja uusia potilaita tulee koko ajan.
– Uusia syömishäiriöpotilaita tavallaan jää haaviin ja päätyy sairaalahoitoon nopeammin kuin mitä potilaat paranee.
Mitä tilanteelle sitten voisi tehdä?
– Se on suuressa kuvassa poliittinen ratkaisu. Se on käytännössä sitä, että jotakin muuta asiaa on arvostettava vähemmän tärkeäksi ja revittävä rahaa mielenterveysasioihin.
Oulun tilanteessa hoitaja peräänkuuluttaa yhteistyötä, hoitohenkilökunnan parempaa kuulemista ja johtamisen kehittämistä.
– Se, että hoitajat tulisivat aidosti kuulluksi parantaisi merkittävästi kokemusta työhyvinvoinnista. Lisäksi se toisi toisi tunteen siitä, että omaan työhön ja hankalaan tilanteeseen voi vaikuttaa.
Pientä valoa tunnelin päässä voisi kuitenkin olla, sillä tilanteen vakavuus alkaa valjeta aiempaa useammille.
– Ehkä viime vuosina se on kuitenkin tullut jotenkin enemmän tärkeäksi. Ja semmoisia asioita, joita pidetään tärkeänä, niin niihin halutaan sitten kyllä myös resurssoida.