Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jämsän valvontajaoston ehdotus kaatui käsiäänestykseen – avin päätöksestä sallia Kaipolan koetoimintalupa ei valiteta hallinto-oikeuteen

Valvontajaosto käsitteli asiaa torstaina. Jämsän kaupungin ympäristöpäällikkö kertoo olevansa pettynyt tulokseen.

Kaipolan entinen paperitehdas Päijänteen rannalla, tummat pilvet taivaalla.
Kaipola Circular aloittelee toimintaansa Kaipolan entisen paperitehtaan alueella. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Jämsän kaupungin valvontajaosto ei valita Vaasan hallinto-oikeuteen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) päätöksestä sallia Kaipola Circularille koetoimintalupa. Valvontajaosto käsitteli asiaa torstaina.

Ehdotus kaatui lopulta käsiäänestykseen, kun valvontajaoston puheenjohtaja Risto Salmio esitti, ettei valitusta jätettäisi. Esitystä kannattivat Salmion lisäksi Kari Ruokolahti ja Elina Koivumäki.

Alkuperäinen esitys, jonka mukaan päätöksestä olisi pitänyt valittaa hallinto-oikeuteen, sai kaksi ääntä. Sen puolesta äänestivät Joonas Valkeajärvi ja Tarja Kuisma.

Torstaina käsitelty ehdotus koski ainoastaan vakuuksia. Puheenjohtaja Salmion mukaan vakuudet eivät olleet riittävä peruste valituksen tekemiselle.

Avin päätöksen mukaan toiminnanharjoittajan, eli Kaipola Circularin, pitää asettaa Keski-Suomen ely-keskukselle toistaiseksi voimassa oleva vakuus. Sen tarkoituksena on esimerkiksi varmistaa asianmukainen jätehuolto.

Päätöksessä vakuuden suuruus oli 2 750 euroa, kun jätteen varastointimäärä on 55 tonnia, ja 4 000 euroa, kun määrä on 80 tonnia.

Jämsän kaupungin ympäristöpäällikkö Piia Koski kertoo olevansa pettynyt äänestyksen tulokseen. Hänen mukaansa vakuussummat olivat liian alhaisia.

Kaatuneen ehdotuksen mukaan vakuuden olisi pitänyt olla huomattavasti suurempi: jätteen varastointimäärästä riippuen joko 13 200 euroa tai 19 200 euroa.

Vaikka valitusaikaa on yhä jäljellä, kaupungin puolelta asia ei enää etene.

Kaipola Circular on uusi kiertotalousyritys, joka aikoo muuttaa muovijätettä öljyksi pyrolyysitekniikan avulla. Menetelmässä kiinteä muovi muutetaan nestemäiseksi korkeassa lämpötilassa.