Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

IS: Helsingin Ullanlinnassa puolisonsa murhasta epäilty lääkäri mielentilatutkimukseen

48-vuotiaan lääkärin epäillään murhanneen vaimonsa joulukuussa pariskunnan yhteisessä kodissa.

Poliisin eristämä alue teippaus kerrostalon ovessa.
Epäilty surma tehtiin viime vuoden joulukuussa. Kuva: Mikko Koski / Yle

Helsingin Ullanlinnassa puolisonsa murhasta epäilty lääkärimies on määrätty mielentilatutkimukseen, kertoo Ilta-Sanomat. Tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen kertoo lehdelle, että käräjäoikeus teki päätöksen mielentilatutkimukseen lähettämisestä tänään.

Yle ei ole saanut asialle vahvistusta Helsingin käräjäoikeudesta.

48-vuotiaan, psykiatrina työskennelleen miehen epäillään murhanneen vaimonsa pariskunnan yhteisessä kodissa Ullanlinnan kaupunginosassa aamuyöllä perjantaina 16. joulukuuta. Nainen löytyi kuolleena lauantaina 17. joulukuuta aamulla, kun epäilty oli siirtämässä uhrin ruumista autoon. Naisesta oli tehty katoamisilmoitus perjantaina.

Helsingin poliisin rikostarkastaja Jari Koski kertoi tuolloin Ylelle, että ulkopuolinen teki havainnon epäilyttävästä liikehdinnästä.

– Kun partiomme meni paikalle, varsin pian kävi ilmi, että ruumista oltiin siirtämässä autoon, Koski kertoo.

Perhettä pelastamassa ollut vanhempi konstaapeli Teemu Heikkilä Helsingin poliisilaitokselta kertoi elokuussa 2021 Ylelle, miten tapahtumat etenivät. Kuvaus ja editointi: Matti Myller / Yle

Mies on ollut vangittuna joulukuusta lähtien.

Mereen ajaminen vuonna 2021 tutkinnassa

Helmikuussa mies vangittiin myös aiemman perheeseensä kohdistuneen väkivallanteon perusteella. Perheeseen kohdistunut epäilty murhan yritys tapahtui elokuussa 2021, kun miehen kuljettama auto putosi mereen Helsingin Kauppatorilla. Asiaa tutkittiin tuolloin, mutta koska muilla autossa olleilla ei ollut vaatimuksia asiassa, poliisi määräsi miehelle sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja päätti tutkinnan.

Mereen pudonneessa autossa oli tapahtumahetkellä yhteensä kuusi ihmistä, mukaan lukien nainen, jonka murhasta miestä nyt epäillään. Lisäksi autossa oli kaksi miehen ja kaksi naisen lasta. Kaikki saatiin pelastettua.

– Ullanlinnan henkirikostutkinnassa on ilmennyt asioita, joiden perusteella epäilemme, että mereen ajaminen vuonna 2021 on ollut suunniteltu teko. Toistaiseksi emme ota kantaa siihen, millaisia nämä ilmenneet asiat ovat, Lehtonen sanoi tiedotteessa.