Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Keuruulla pudonnut Hawk-hävittäjä tuhoutui täysin – ”Edes tutkintaryhmän käyttöön ei ole oikein ehjää osaa”, sanoo tutkintaryhmän johtaja

Ilmavoimien Hawk-hävittäjä putosi eilen Keuruulla kesken ilmataisteluharjoituksen. Lentäjät pelastautuivat heittoistuimilla.

Tutkintaryhmän johtaja, insinöörieverstiluutnantti Juha Vantila kertoo, missä kunnossa tuhoutunut kone on.

Ilmasotakoulun Hawk-harjoituskone syöksyi maahan eilen iltapäivällä Keuruulla. Koneen kaksihenkinen miehistö pelastautui laskuvarjoilla, eivätkä he tiettävästi loukkaantuneet ainakaan vakavammin.

Hawk putosi soiselle metsäalueelle, ja kone sekä heittoistuimet löydettiin nopeasti.

Lentokonetta hylystä ei enää tule.

– Se on tuhoutunut täysin. Perärunko on kohtuullisen isossa osassa, mutta muuten se on tuhoutunut, sanoo Ilmasotakoulun johtaja eversti Vesa Mäntylä.

– Ohjaamo on tuhoutunut täysin, siinä ei edes tutkintaryhmän käyttöön ole oikein ehjää osaa. Maahan iskeytyminen on kuitenkin ollut pehmeähkö, kun noinkin isoja kappaleita on ehjänä, sanoo tutkintaryhmän johtaja insinöörieverstiluutnantti Juha Vantila.

Osa pudonneesta Hawkin rungosta metsän keskellä.
Hawkin ruttaantunutta runkoa metsässä.
Pudonneen Hawkin ruttaantunut runko ja osa peräsintä metsässä.
Pudonneen Hawkin harmaa peräsin törröttää maasta metsässä.

Lentäjien tilanteesta ei Mäntylän mukaan ole vielä lisää kerrottavaa. Se tiedetään, että he kävelivät itse ambulanssiin ja ovat edelleen terveydenhuollon tarkkailussa.

– En muista viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta yhtään tapausta, että ei olisi palattu takaisin lentokoneen ohjaimiin heittoistuinhypyn jälkeen, Mäntylä sanoo.

Onnettomuuden syistä ensimmäiset viralliset tiedot saadaan ehkä muutaman kuukauden kuluttua. Lopullisen raportin valmistumiseen saattaa mennä vuosikin.

– Riippuu todella paljon siitä, mitä lopulliseksi syyksi löydetään. Haluamme käydä kaikki kulmat läpi, jotta löydämme kaikki kehittämisen paikat, Mäntylä sanoo.

Katso tästä koko Ylen suora lähetys Hawkin putoamispaikalta.
Ilmasotakoulun johtaja eversti Vesa Mäntylä kertoi pian onnettomuuden jälkeen sen kulusta.

Jo nyt on selvinnyt se, että koneen moottori oli pysähdyksissä sen iskeytyessä maahan.

– Ahtimen siivet olivat pysähtyneinä, eli moottori ei ole pyörinyt enää. Moottori lähtee tarkastukseen, jossa selvitetään, missä on vikaa, sanoo Juha Vantila.

Nyt pudonneessa Hawk-mallissa ei ole mustaa laatikkoa, vaan tehtävätallennin. Se tallentaa tietoja verraten suppeasti, eikä siitä saa selville esimerkiksi moottoriarvoja. Sen sijaan nopeus- ja kiihtyvyysarvot ovat tallessa.

Pudonnut kone oli Ilmavoimien vanhin Hawk, ikää 42 vuotta.

Tämä ei myöskään ole koneen ensimmäinen onnettomuus: samasta koneesta hypättiin myös vuonna 1988 Pirkkalassa. Tuolloin kyse oli kovasta laskusta, jossa laskutelineet pettivät. Tulessa ollut kone liukui maassa, kun miehistö pelastautui siitä heittoistuimilla.

Heittoistuinta tarvittu ennenkin

Hawkeissa on jouduttu käyttämään heittoistuinta yhdeksässä tapauksessa. Heittoistuimen käyttö on keholle rankkaa, mutta ei tuhoisaa.

Pirkkala 1981

Satakunnan lennoston Hawk törmäsi maahan silmukanoikaisussa. Lentäjä yritti pelastautua matalalla puoliksi selkäasennossa olleesta koneesta heittoistuimella. Hän menehtyi osuessaan maahan. Matkustaja syöksyi koneen mukana maahan ja loukkaantui vakavasti.

Pirkkala 1988

Mittarilähestymisharjoituksessa olleen Satakunnan lennoston Hawkin laskutelineet pettivät kovassa laskussa hankalassa säässä. Kone liukui palavana maassa, ja lennonopettaja ja oppilas pelastautuivat heittoistuimilla. Heidän vammansa jäivät lieviksi.

Kittilä 1989

Lapin lennoston Hawk ajautui lumihankeen kovan laskun jälkeen. Ohjaajat pelastautuivat heittoistuimilla maassa.

Rissala 1989

Karjalan lennoston Hawkin moottori sammui lentoonlähdössä. Ohjaaja pelastautui heittoistuimella ennen koneen iskeytymistä maahan.

Pälkäne 1998

Koneen moottori pysähtyi koelennolla. Syynä oli polttoainejärjestelmän asennusvirhe. Ohjaaja ja koelennon valvoja pelastautuivat heittoistuimilla.

Salla 2003

Harjoituslennolla siipikoneena lentänyt Lapin lennoston Hawk törmäsi kaarrossa puustoon ja vaurioitui. Koneen miehistö pelastautui heittoistuimilla noin sadan metrin korkeudessa.

Kruunupyy 2006

Lentosotakoulun Hawkin moottori sammui koneen törmättyä sorsaparveen. Ohjaaja pelastautui heittoistuimella.

Perho 2013

Kaksi Hawkia törmäsi toisiinsa kaartotaisteluharjoituksessa. Toisen koneen ohjaaja pelastautui heittoistuimella, toinen kuoli törmäyksessä välittömästi. Koneen heittoistuin ei olisi toiminut törmäysvaurioiden vuoksi.

Keuruu 15.5.2023

Onnettomuuden syyt ovat vielä selvittämättä. Tilannekuvauksen mukaan lentäjät havaitsivat poikkeavaa tärinää ja antoivat hätäviestin puolentoista - kahden kilometrin korkeudessa. Kone oli edelleen ohjattavissa, mutta ei pystynyt pitämään lentokorkeuttaan. Miehistö pelastautui heittoistuimilla noin 500 metrin korkeudessa. Kumpikaan ei tiettävästi loukkaantunut vakavammin.