Kotkan kaupungin konsulttitoimistolta tilaama ja hiljattain valmistunut palveluverkkoselvitys povaa kaupungille suuria haasteita tuleville vuosikymmenille, koska lapsia syntyy jatkossa yhä vähemmän.
Negatiivisen väestökehityksen johdosta Kotkan peruskoulujen ja päiväkotien määrää pitää todennäköisesti vähentää.
Palveluverkkoselvityksen johtopäätöksissä todetaan, että lasku vaikuttaa väistämättä opetusryhmien lukumäärään. Kotkan kaupungin tulee varautua myös opettajamäärien hallittuun vähentämiseen.
Tulevien vuosikymmenten madonluvut
Kotkan asukkaista oli vuoden 2021 lopussa alle 18-vuotiaita 17 prosenttia eli noin 8700 henkilöä. Ennusteen mukaan alaikäisten osuus pienenee tämän vuosikymmenen loppuun mennessä 14,8 prosenttiin ja vuoteen 2040 13,7 prosenttiin.
Syntyvyys Kotkassa on laskenut jo viimeisten viiden vuoden aikana yli sadalla lapsella. Kotkaan syntyi lapsia viime vuonna reilut kolmesataa. Vuonna 2040 vastaava lukema olisi ennusteen mukaan vain 281 lasta.
Ongelmana on myös muuttotappio, joka koskee erityisesti juuri nuorta väestönosaa. Kotkasta muutti vuosina 2012–2021 pois 3 457 henkeä enemmän kuin kaupunkiin tuli uusia ihmisiä. Poislähteneistä noin 34 prosenttia oli 0–19-vuotiaita.
Peruskouluverkosto
Perusopetuksen oppilasmäärä vähenee selvityksen mukaan vuoteen 2030 mennessä yli tuhannella oppilaalla. Toisin sanoen lukuvuotena vuonna 2029–2030 Kotkassa on neljännes vähemmän oppilaita kuin talvella 2023.
Oppilasmäärien ennustetaan supistuvan kaikissa kaupungin kouluissa paitsi Hovinsaaren ja Karhuvuoren kouluissa.
Palveluverkkoselvityksen ehdotuksia kouluverkoston supistamiseksi
| KOULU | Ehdotetut toimenpiteet |
| Hakalan koulu | Siirtyy uudisrakennukseen vuonna 2024 |
| Helilän koulu | Siirtyy koulukeskukseen vuonna 2027 |
| Hovinsaaren koulu | Toiminnan jatkamista arvioitava kriittisesti vuodesta 2025 |
| Karhulan Koulu | Siirtyy koulukeskukseen elokuussa 2027 |
| Haukkavuoren koulu | Selvitetään 2020-luvun loppupuolella siirtämistä keskuskoulun yhteyteen |
| Rauhalan koulu | Siirtyy uudisrakennukseen elokuussa 2024 |
| Tavastilan koulu | Toiminnan jatkamista tarkasteltava kriittisesti vuodesta 2025 |
| Kotka Svenska Samskola | Kaupunki vuokraa säätiölle tilat suomenkielisen koulun yhteydestä |
Päiväkotiverkosto
Varhaiskasvatusikäisten lasten määrän ennustetaan laskevan Kotkassa vuoteen 2030 mennessä yli 400 lapsella. Vuonna 2040 heitä olisi jo yli 600 lasta vähemmän kuin vuonna 2021.
Kotkan kaupungin väestötiedot tammikuulta 2023 kertovat varhaiskasvatusikäisten lasten määrästä karuja lukuja. 6-vuotiaita kaupungissa on 429 lasta. Kaikki nuoremmat ikäluokat jäävät alle 400 lapsen.
Vuonna 2028 kaupungin varhaiskasvatuksen palvelutarpeen ennustetaan olevan 250–280 hoitopaikkaa nykyistä pienempi. Tämä vastaisi kahdeksan pienimmän päiväkodin lapsimäärää.
Palveluverkkoselvityksen ehdotuksia päiväkotiverkoston supistamiseksi
| Päiväkoti | Ehdotetut toimenpiteet |
| Lankilan päiväkoti | Pysyy toistaiseksi, selvitettävä siirtymistä Aittokorven koulun kanssa |
| Metsolan päiväkoti | Selvitettävä siirtymistä Langinkosken kouluun tai Hovinsaaren uudisrakennukseen |
| Metsäkulman päiväkoti | Toiminta siirtyy Karhulan uudisrakennukseen |
| Raitin päiväkoti | Toiminta siirtyy Karhulan uudisrakennukseen |
| Rauhalan päiväkoti | Toiminta siirtyy Karhulan uudisrakennukseen |
| Tavastilan päiväkoti | Seurattava palvelutarpeen kehittymistä kriittisesti |
| Velhon päiväkoti | Länsi-Kotkan palvelutarpeen supistuessa lakkautetaan ensimmäisenä |
| Helilän päiväkoti | Lakkautetaan palvelutarpeen supistuessa |
| Hovinsaaren päiväkoti | Luovutaan nykyiseistä tiloista |
| Kaunismäen päiväkoti | toiminta siirtyy Karhulan uudisrakennukseen 2026 |
| Käpylän päiväkoti | Toiminta siirtyy Karhulan uudisrakennuskeen |
Selvitys etenee lausuntokierrokselle
Finnish Consulting Groupin laatiman palveluverkkoselvityksen keskeinen viesti päättäjille on, että mikäli koulu- ja päiväkotiverkostoon ei tehdä muutoksia, nykyisiin tiloihin muodostuu tulevaisuudessa merkittävää vajaakäyttöä. Viime vuosikymmenellä tehty aikaisempi kartoitus palvelutarpeesta ei vastaa enää uusia olosuhteita.
– Väestökehitys, lasten määrät ja määrien kehittyminen ovat muuttuneet merkittävästi vuodesta 2018, selvityksessä kirjoitetaan.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sami Virtasen (sd.) mukaan palveluverkkoselvitys etenee seuraavaksi lausuntokierrokselle. Tämän jälkeen kaupungin viranhaltijat esittävät lopullisen esityksensä päätöksentekoa varten.
Tämänhetkisen arvion mukaan esitys tulisi kaupunginvaltuuston pöydälle tämän vuoden elokuussa.
Tilastokeskus ennusti jo vuosia sitten, että Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2034. Miten väestöennuste tulisi huomioida kunnissa ja miten se tulee vaikuttamaan jokapäiväiseen elämään eri puolilla Suomea? Ylen aamu käsitteli aihetta lokakuussa 2021.