Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

NHL:n kirkkaimmista supertähdistä tulossa kadotettu sukupolvi – Mikko Rantanen jaksaa vielä toivoa: “Kerran elämässä”

Maailman huipuista vain muutama on pelannut täysiverisessä maajoukkueturnauksessa parhaita vastaan. Seuraava mahdollisuus voisi olla maailmancup tai Milanon olympiaturnaus. Jutun lopusta löydät listan ykköstähtien arvokisaedustuksista.

Mikko Rantanen Leijonien harjoituksissa Tampereella 2023.
Mikko Rantanen pelaa neljännessä MM-turnauksessaan, mutta kaikista isoimmat maajoukkuepelit ovat vielä kokematta. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

TAMPERE. Jääkiekon NHL:ssä valtikkaa heiluttaa uusi supertähtien sukupolvi. Eturivissä marssivat esimerkiksi Connor McDavid (26 vuotta), Leon Draisaitl (27), Nathan MacKinnon (27) ja Cale Makar (24).

Suomalaisista soihtua ovat kantaneet viime vuodet Mikko Rantanen (26), Miro Heiskanen (23), Sebastian Aho (25) ja Aleksander Barkov (27).

He kaikki kuuluvat samaan pelaajasukupolveen, joka hallitsee taalaliigaa vielä vuosia. Kansainvälisessä jääkiekossa heidän panoksensa on kuitenkin jäänyt vajaaksi. Se ei toki johdu heistä.

Maailman parhaita pelaajia ei ole saatu samaan turnaukseen sitten vuoden 2016 maailmancupin (World Cup). Siitäkin voidaan keskustella, oliko maailmancup aito huipputurnaus. Se järjestettiin ennen NHL-kauden alkua ja siellä nähtiin Kanadan ja USA:n lisäksi erikoinen Pohjois-Amerikan nuorten pelaajien joukkue.

Maailmancupista on kulunut pian seitsemän vuotta, eikä seuraavasta maailmancupista tai NHL-pelaajien osallistumisesta Milanon olympiakisoihin 2026 ole minkäänlaista varmuutta. Jonkinlaisia suunnitelmia, kenties tahtoakin on, mutta konkretia puuttuu.

Vaara kasvaa, että kokonainen NHL:n supertähtien sukupolvi menettää mahdollisuuden pelata huipputason maajoukkueturnauksessa toisiaan vastaan. Menettäjiin kuuluvat myös jääkiekon seuraajat, jotka ovat odottaneet korkeimman tason turnausta jo vuosia vesi kielellä.

– Onhan tämä tilanne vähän kurja. Olisi hienoa saada kaikki maailman parhaat samaan turnaukseen. Toivottavasti sellainen saadaan aikaiseksi. Olisi tosi hauska nähdä, miten me pärjäisimme. Meillä on paljon hyviä pelaajia parhaassa iässä, Suomen talismaani Rantanen kommentoi Tampereella.

Rantanen lähti MM-kisoihin pitkälti siksi, että häneltä puuttuu mestaruus miesten maajoukkueessa. Tähtihyökkääjä toteaa kesken MM-turnauksen, että olympiakiekko parhaita vastaan olisi hänelle erittäin kova juttu.

– Olympialaisissa pelaaminen kerran elämässä olisi unelmien täyttymys.

Suomen Mikko Rantanen toivoo pääsevänsä vielä joskus olympialaisiin.

Rantanen ei ollut mukana vuoden 2016 maailmancupissa, joten häneltä puuttuu kokemus pelata parhaita vastaan Suomi-paidassa.

Niin puuttuu monelta muultakin. Heiskanen kiilasi vain 18-vuotiaana Pyeongchangin olympiajoukkueeseen, mutta siellä ei nähty NHL-pelaajia.

Maailman parhaana puolustajana pidetty Makar ei ole vielä pelannut yhtään miesten arvoturnausta Kanadan paidassa.

Patrik Laine.
Cale Makar (oik.) yritti pitää Patrik Laineen kurissa NHL-pelissä Tampereella viime marraskuussa. Kuva: Tomi Hänninen

Kävimme läpi tämän hetken suurimmat NHL-tähdet pelaaja pelaajalta. Listan löydät jutun lopusta.

Koska vuoden 2016 maailmancup oli statukseltaan kyseenalainen, absoluuttisessa ykkösturnauksessa ovat pelanneet maailman nykyhuipuista vain Sidney Crosby, Erik Karlsson ja Roman Josi.

NHL-pelaajien piti esiintyä Pekingin olympiakisoissa 2022, mutta korona vesitti vuosikausia rakennetun unelman.

Nyt kuvioita sekoittaa Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. NHL saattaisi olla valmis järjestämään maailmancupin niin, että venäläiset saisivat osallistua, mutta moni maa ei hyväksyisi suunnitelmaa. Milanon olympiakisojen suhteenkin kello käy, eikä rauha Ukrainassa näytä tällä hetkellä todennäköiseltä.

Rantanen ei halua ottaa kantaa, miten venäläisten osallistumisen kanssa tulisi menetellä.

– En oikein osaa sanoa tuohon. Päättäjät päättää, Rantanen sanoo.

Saksalaistähti Moritz Seider kommentoi hänkin hyvin varovaisesti Venäjä-asiaa.

– En ole poliitikko, vaan pelaan jääkiekkoa ja haluan pelata parhaita vastaan. Tietenkin meidän pitää muistaa iso kuva, mutta en nyt kommentoi sitä, Seider toteaa.

Kansainvälisestä jääkiekkoliitosta IIHF:stä viestitettiin Ylelle, että puheenjohtaja Luc Tardif vastaa kysymyksiin maailmancupista tai olympiakiekosta MM-turnauksen päätöspäivän mediatilaisuudessa.

NHL ja pelaajayhdistys NHLPA tiedottivat viime marraskuussa, että maailmancup ei toteudu helmikuussa 2024, vaikka näin oli kaavailtu. Seuraava mahdollisuus voisi olla helmikuussa 2025.

– Moni ei ymmärrä, kuinka vaikea prosessi sellaisen turnauksen (maailmancup ja olympiakiekko) rakentaminen on. Tarvitaan NHL:n, NHLPA:n ja IIHF:n yhteisymmärrys. Toivottavasti se onnistuisi muutaman vuoden sisään, koska ihmiset haluaisivat kovasti sitä, USA:n tehomies Alex Tuch summaa.

USA:n tähtipelaaja Alex Tuch olisi otettu kutsusta maailmancupiin tai olympialaisiin.

Maailman terävimmän kärjen arvoturnaukset

Connor McDavid pelasi vuoden 2018 MM-kisoissa Suomea vastaan Tanskassa.
Connor McDavid pelasi vuoden 2018 MM-turnauksessa Tanskassa. Tässä hän on pahanteossa Suomea vastaan. Kuva: EPA-EFE

Connor McDavid, Kanada

2 MM-kisat (2016, 2018)

1 World cup (2016)

Leon Draisaitl, Saksa

5 MM-kisat (2014, 2016, 2017, 2018, 2019)

1 World cup (2016)

Nathan MacKinnon, Kanada

3 MM-kisat 2014, 2015, 2017)

1 World cup (2016)

Mitchell Marner, Kanada

1 MM-kisat (2017)

Mikko Rantanen, Suomi

4 MM-kisat (2016, 2017, 2018, 2023)

Auston Matthews, USA

1 MM-kisat (2016)

1 World cup (2016)

Matthew Tkachuk, USA

Artemi Panarin, Venäjä

3 MM-kisat (2015, 2016, 2017)

1 World cup (2016)

Sidney Crosby, Kanada

2 Olympiakisat (2010, 2014)

2 MM-kisat (2006, 2017)

1 World cup (2016)

David Pastrnak, Tshekki

4 MM-kisat (2016, 2017, 2018, 2022)

1 World cup (2016)

Nikita Kutsherov, Venäjä

2 MM-kisat (2017, 2018)

1 World cup (2016)

Jason Robertson, USA

1 MM-kisat (2021)

Ryan Nugent-Hopkins, Kanada

2 MM-kisat (2012, 2018)

1 World cup (2016)

Elias Pettersson, Ruotsi

2 MM-kisat (2018, 2019)

Johnny Gaudreau, USA

4 MM-kisat (2014, 2017, 2018, 2019)

1 World cup (2016)

Kirill Kaprizov, Venäjä

1 Olympialaiset (2018)

2 MM-kisat (2018, 2019)

Steven Stamkos, Kanada

3 MM-kisat (2009, 2010, 2013)

1 World cup (2016)

Ruotsin Erik Karlsson tuulettaa Sotshin olympiakisoissa jääkiekkopelissä.
Ruotsalaispakki Erik Karlsson pääsi pelaamaan parhaita vastaan Sotshin olympiakaukalossa 2014. Kuva: EPA

Erik Karlsson, Ruotsi

1 Olympialaiset (2014)

2 MM-kisat (2010, 2012)

1 World cup (2016)

Cale Makar, Kanada

Adam Fox, USA

1 MM-kisat (2019)

Roman Josi, Sveitsi

1 Olympialaiset (2014)

8 MM-kisat (2009, 2010, 2012, 2013, 2014, 2015, 2018, 2019)

1 World cup (2016)

Quinn Hughes, USA

2 MM-kisat (2018, 2019)

Victor Hedman, Ruotsi

3 MM-kisat (2010, 2012, 2017)

1 World cup (2016)

Andrei Vasilevski yritti torjua Kaapo Kakon yrityksen MM-kisoissa 2019.
Andrei Vasilevski yritti torjua Kaapo Kakon yrityksen MM-kisojen välierässä 2019. Kuva: EPA-EFE

Andrei Vasilevski, Venäjä

3 MM-kisat (2014, 2017, 2019)

1 World cup (2016)

Listalle pääsivät kolmella viime kaudella eniten pisteitä tehneet kymmenen hyökkääjää ja viisi puolustajaa sekä eniten voittoja torjunut maalivahti. Lisäksi mukaan otettiin sadan pisteen rajan yhdellä kaudella rikkoneet pelaajat kolmen viime kauden ajalta.