Viljelijä Marko Huotilaisen pelloilla Parikkalassa on aurinkoista ja rauhallista.
Sitten peltomaisemaa halkoo tuskaiselta kuulostava kirkuva ääni. Ääni tulee noin metrin korkuisen kolmijalan päällä seisovasta mustasta laitteesta, jossa on kaiuttimet.
– Hanhille tarkoitettu ääni voi olla esimerkiksi hanhien omaa tuskanhuutoa tai paniikkihuutoja, millä ne viestivät toisilleen, kertoo viljelijä Marko Huotilainen.
Ääni lähtee valkoposkihankien karkottamiseen tarkoitetusta laitteesta.
Hanhet ovat aiheuttaneet tuhoa Huotilaisen viljelyksillä useina vuosina. Niistä on aiheutunut Huotilaiselle merkittäviä taloudellisia tappioita maksetuista korvauksista huolimatta.
Kuuntele tästä, miltä hanhien karttama ääni kuulostaa:
Parikkalassa paljon hanhia
Itärajan tuntumassa sijaitseva Parikkala on yksi itäisen Suomen paikkakunnista, joissa valkoposkihanhet levähtävät suurina parvina muuttomatkallaan Venäjän Barentsinmerelle. Esimerkiksi viime sunnuntaina Parikkalan Saaressa havaittiin noin 40 000 valkoposkihanhea ja alkuviikosta Joensuussa noin 70 000 valkoposkihanhea.
Huotilaisen maille karkottimet asennettiin toukokuun alkupuolella.
– Laitteet ovat toimineet sataprosenttisesti, Huotilainen sanoo.
Hanhia havaitessaan äänikarkottimet toistavat niiden omia varoitusääniä tai petoeläinten ääntelyä. Tavoitteena on pitää hanhet pois pelloilta ja näin estää niiden aiheuttamia vahinkoja viljelyksille.
– Laite kuuntele ympäristöään ja reagoi siellä tapahtuviin asioihin, Huotilainen kertoo.
Karkotus luvanvaraista
Rauhoitettujen lintujen karkotus on luvanvaraista. Huotilaisella on Varsinais-Suomen ely-keskuksen lupa valkoposkihanhien karkottamiseen.
Huotilaisella käytössä olevat laitteet on hankittu ely-keskuksen avustuksella.
Huotilaisen mukaan äänilaitteiden hinta oli hieman vajaat 7000 euroa. Suurimman osan kustannuksista korvaa ely-keskus, mutta maksettavaa jää myös Huotilaiselle itselleen.
Ely-keskuksen arvion mukaan Etelä- ja Pohjois-Karjalassa voi olla nyt muutama satatuhatta hanhea. Tarkempaan arvioon ei päästä ilman kattavia laskentoja.
Pohjois-Karjalassa Liperissä hanhia hätistellään pelloilta muun muassa droonien avulla:
Korvauksia pienemmäksi
Vahinkojen estäminen tulee halvemmaksi kuin niiden korvaaminen. Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa eläinten aiheuttamia vahinkoja korvattiin viime vuonna miljoonalla eurolla.
– Tätä summaa yritetään pienentää, kertoo luonnonsuojelun asiantuntija Pyry Mäkelä Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta.
Ely-keskukset myönsivät tänä vuonna ensimmäistä kertaa harkinnanvaraista avustusta toimenpiteisiin, joilla pyritään estämään rauhoitettujen eläinten aiheuttamia vahinkoja.
Viljelijä Marko Huotilainen kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt laitteen tehosta.
– Tuossa naapurin pellolla hanhia on ollut tuhansittain, mutta ne eivät ole tulleet lainkaan tälle puolelle.
Hän ei usko, että karkottimet yksinään riittäisivät hanhiongelman ratkaisuun.
– Varmaan tarvitaan kannanhoidollisia toimia. Eri tapoja on pakko löytää, jotta tätä elinkeinoa pystyy harjoittamaan.
Ely-keskusten myöntämä avustus perustuu helmikuussa voimaantulleeseen lakiin. Jatkossa avustusta on tarkoitus myöntää vuosittain.