Aamuinen lumisade on muuttunut asfalttia rajusti rummuttavaksi vesisateeksi. Lämpömittari näyttää kahta astetta, mutta sentään nollan yläpuolella. Suomen kevät pakottaa Eemil Helanderin sisälle halliin, vaikka tänään oli tarkoitus harjoitella ulkona Harjun kentällä Jyväskylässä.
Ohjelmassa on kuusi 1 000 metrin vetoa, joista viimeinen tulisi juosta selvästi alle kolmen minuutin vauhtia.
– Ei ihan sellainen kilpailuun valmistava harjoitus kuin ajattelin, Helander hymähtää.
Ujo, mutta ystävällinen hymy paljastaa, ettei hän ole tästä yllättävästä takaiskusta oikeasti moksiskaan.
Joka päivä on mielessä, miten toinen voi.
Eemil Helander
Harjoituksen siirtyminen sisätiloihin on tietysti naurettavan pieni murhe.
Oikeastaan Helander on tänään erityisen kiitollinen, sillä valmentaja Ari Nummela on taas mukana harjoituksissa. Se ei ole kuluneen harjoituskauden aikana ollut itsestään selvää.
Syöpä leviää pikkuhiljaa
Huolellisen alkuverryttelyn jälkeen Helander aloittaa ensimmäisen vedon. Se on tarkoitus juosta kolmeen minuuttiin. Pian Nummela napauttaa kelloaan ja on kertomassa juoksijalle saman, minkä itse kellostaan näkee: sekunnilleen kolme minuuttia. Aika jää kuitenkin sanomatta, kun Nummela alkaa yskiä rajusti.
Tämä haastattelu oli oikeastaan tarkoitus tehdä jo muutamaa viikkoa aiemmin. Nummela joutui kuitenkin sairaalahoitoon influenssan takia ja tapaamista siirrettiin.
Ehkä yskä on influenssan peruja, ehkä syövän, tiedä häntä, mutta harjoitus jatkuu. Nummela seuraa sitä tarkkaavaisesti, vaikka katseessa näkyy jo taudin mukanaan tuoma väsymys. Hän on tyytyväinen näkemäänsä.
– Eemilin juoksu on niin äärettömän vaivatonta kovissakin vauhdeissa, hän myhäilee.
Ja yskii taas.
Nummela voi nyt hyvin. Se on tietysti suhteellista, mutta huonomminkin voisi olla. Hän sai ensimmäisen kerran syöpädiagnoosin loppuvuodesta 2020.
Ensimmäinen löydös tehtiin munuaisesta, joka on sittemmin poistettu. Etäpesäkkeitä on kuitenkin imusuonistossa, keuhkoissa ja lisämunuaisessa, eivätkä ne sieltä enää poistu.
Talvi oli vaikea, sillä marraskuusta tammikuun loppuun hän oli jatkuvassa kuumeessa. Silloin harjoitusten vetämisestä ei tahtonut tulla mitään. Kun kuume vihdoin alkoi hellittää, Nummela jaksoi vetää puolentoista tunnin harjoituksen särkylääkkeiden voimalla.
– Mutta aina ei vain jaksa eikä pysty.
Syöpä on siinä vaiheessa, että sitä yritetään lääkkeillä ja infuusiolla hillitä, jottei se leviäisi.
Ari Nummela
Nyt Nummela kuitenkin jaksaa, ja se on tällaisissa tärkeissä harjoituksissa arvokasta. Hän kellottaa kierrosaikoja ja antaa jokaisen vedon jälkeen välittömän palautteen.
Hän pystyy kokeneella valmentajan silmällään arvioimaan suojattinsa askeleen taloudellisuutta ja helppoutta. Kaikki viittaa siihen, että Helander on kesällä elämänsä kunnossa.
Nummela itse tuskin on. 60 vuotta viime syksynä täyttäneen valmentajan tilanne on karu, sillä syöpä on parantumatonta laatua.
– Syöpä on siinä vaiheessa, että sitä yritetään lääkkeillä ja infuusiolla hillitä, jottei se leviäisi. Mutta kyllä nyt näyttää siltä, että se leviää pikkuhiljaa.
Vielä Nummela ei ole nähnyt urheilun parissa kaikkea haluamaansa, vaikka se hänen elämäänsä on pikkupojasta lähtien kuulunut. Ensi kesänä koittaa päivä, jonka Nummela haluaa yhdessä Helanderin kanssa kokea.
Kymmenen vuoden yhteistyö
Helander meni Nummelan juoksukouluun 12-vuotiaana maastohiihtäjänä. Muutamaa vuotta myöhemmin Helander pyysi yhdessä Markus-isänsä kanssa Nummelaa henkilökohtaiseksi valmentajakseen.
– 14-vuotiaasta pojasta on mahdoton sanoa, tuleeko hänestä huippu-urheilijaa. Alusta asti olen valmentanut Eemiliä sillä ajatuksella, ettei se ainakaan valmennuksesta jää kiinni. Että olisi harjoiteltu liian vähän tai jotenkin nurinkurisesti, Nummela selittää.
Se on ollut toimiva strategia, sillä Helander on hiihdossa nuorten arvokisamitalisti ja juoksussa aikuisten kaksinkertainen ulkoratojen Suomen mestari.
Muita valmentajia jyväskyläläisellä ei ole koskaan ollut, sillä Nummela valmensi häntä myös hiihdossa. Sukset jäivät kaksi vuotta sitten, kun Helander päätti lukion jälkeen keskittyä vain juoksuun.
– Arin valmennus on ollut tosi järjestelmällistä ja suunnitelmallista. Minun on ollut helppo vain toteuttaa suunnitelmaa, Helander kiittelee.
Nummela on pitänyt huolen, että urheilija oppii myös itse ottamaan vastuuta harjoittelustaan. Se on kaikille urheilijoille hyödyllinen taito jossain vaiheessa uraa, mutta Helanderille se on ollut välttämätöntä jo kuluneella harjoituskaudella.
Hänen on täytynyt itse oppia tuntemaan, miltä minkäkin harjoituksen on tarkoitus tuntua.
– Valmentaja ei koko ajan pysty olemaan mukana, niin Ari on antanut minulle tilaa oppia. Se on ollut hyvä.
Mahdollisimman normaalia elämää
Harjoitus jatkuu. 90 sekuntia palautusta ja sitten mennään taas. Nyt 1 000 metrin vedot menevät jo selkeästi alle kolmen minuutin, mutta Helanderin juoksu näyttää yhä vaivattomalta.
– Vähän on jännä fiilis, kun en ole niin pitkään aikaan juossut hallissa, urheilija huikkaa valmentajalleen.
Helander palasi hiljattain kuukauden mittaiselta korkeanpaikan leiriltä Yhdysvalloista. Tammikuussa hän leireili saman mittaisen pätkän Etelä-Afrikassa. Nummela ei ollut kummallakaan leirillä mukana, koska hän ei uskalla enää matkustaa. Syöpä on käänteissään arvaamaton tauti.
Muuten Nummela elää normaalia arkeaan. Liikuntatieteiden tohtori työskentelee huippu-urheilun instituutti KIHU:n urheilufysiologian johtavana asiantuntijana samaisessa Hippos-hallissa, johon hän nyt on tullut suojatteineen Suomen kevättä suojaan. Lisäksi hän vetää Jyväskylässä kymmenhenkistä juoksijaryhmää, johon kuuluu myös muutama suunnistaja.
– Haluan tehdä omaa arkeani niin hyvin kuin pystyn. Urheilijoiden kanssa, töitä, perhettä. Tämä tauti on tässä vaan mukana, kolmen aikuisen lapsen isä luettelee.
Uransa alkuvaiheessa olevalle huippulahjakkuudelle valmentajan sairaus on tuonut uutta perspektiiviä urheiluun. Menestys juoksuradoilla on merkityksellistä, mutta elämässä on tärkeämpiäkin asioita.
– Urheilu on meidän intohimo, mutta ei kuitenkaan kaikista tärkein asia maailmassa, Helander pohtii ja katsoo vieressä yskivää valmentajaansa.
– Joka päivä on mielessä, miten toinen voi.
Yhteinen unelma
Helander päättää viimeisen vetonsa. Se kulki jo 2.44:ään. Valmentaja kyselee juoksijan tuntoja. Nyt sentään jo vähän hengästyttää, mutta edelleen tuntuu helpolta. Muutamat lyhyemmät rullaukset vielä päälle, ja harjoitus on loppuverryttelyä vaille valmis.
– Tuntui, että olisin jaksanut jatkaa tuota vauhtia pidempäänkin. Vaikka niinhän se pitää vitosella jaksaakin. Että sinänsä hyvä, urheilija naurahtaa.
Tämä realisoitui heti kauden avauskilpailussa toukokuun 18. päivä Tukholmassa. Helander paransi ennätystään 5 000 metrillä kymmenen sekuntia aikaan 13.45,49. Se on 2.45:n kilometrivauhtia.
Esteet hän juoksee ensimmäisen kerran Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kuun lopulla. Urheilijan kalenteri on mietitty tarkkaan kohti heinäkuisia nuorten EM-kisoja. Sen sijaan valmentaja joutuu elämään päivä kerrallaan.
– Olen aina ollut todella suunnitelmallinen ja tehnyt pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Se on jäänyt pois. Sitä miettii vain joitakin viikkoja tai kuukausia eteenpäin, mitä voisi tehdä, Nummela kuvailee.
En ole kysynyt lääkäreiltä mitään ennusteita, eikä minua edes kiinnosta.
Ari Nummela
Tulevaisuudesta ei täällä muutenkaan puhuta. Mitäpä sitä miettimään sen enempää hyvässä kuin pahassa, kun taudin käänteitä on maallikon mahdoton ennustaa.
– En ole kysynyt lääkäreiltä mitään ennusteita, eikä minua edes kiinnosta, Nummela kuittaa.
Yksi yhteinen lähitulevaisuuden unelma kaksikolla kuitenkin on. Helander jäi kaksi vuotta sitten nuorten EM-kisoissa Tallinnassa reilun puolen sekunnin päähän pronssista 3 000 metrin esteissä. Hän juoksi silloin yhä voimassa olevan ennätyksensä 8.39,75.
Viime kesä jäi lähes kokonaan väliin kauden ensimmäisessä estekisassa sattuneen nilkkavamman vuoksi. Tätä taustaa vasten näyttämisen halu on nyt huipussaan.
– Ensi kesä on tosi tärkeä. Se on viimeinen vuoteni junioreissa ja silläkin tapaa tärkeä käännekohta, Helander pohtii.
Kesän tärkein hetki koittaa heinäkuun puolivälissä Espoossa, jossa käydään alle 23-vuotiaiden EM-kisat. Mitali esteissä vaatii todennäköisesti 8.30:n alitusta, mikä Nummelan mukaan on täysin mahdollinen, vaikkei hän ajoista mieluusti puhukaan.
– Kaksi prosenttia vuodessa on hyvää kehitystä. Esteissä se tarkoittaa 10 sekuntia vuodessa. Eemil on kilpaillut Euroopan parhaita vastaan 16-vuotiaasta lähtien, ja samat juoksijat siellä on edelleen. Eivät he vuodessa ole karanneet tavoittamattomiin, Nummela muotoilee.
Ja sitten se yhteinen haave.
– Haluaisin vielä nähdä Eemilin palkintopallilla Espoossa. Tiedän, että se on Eemilin tärkein tavoite. Minä yritän auttaa, että näin myös tapahtuu, Nummela hymyilee ja vilkaisee suojattiinsa päin.
Eemil Helander näyttää tyytyväiseltä.