Tampereen Teiskossa sijaitsevasta Maisansalosta voisi tulla maineikas hääjuhlapaikka, jos ideakilpailuun jätetty ehdotus toteutuu.
Tampereen kaupunki etsi ideakilpailulla rohkeita ideoita, joilla Maisansaloon saataisiin ainutlaatuista järvi- ja luontomatkailua.
Kilpailuun tuli määräaikaan mennessä vain yksi kilpailuehdotus, eikä voittajaa valittu. Tuomaristo päätti silti, että Tampereen kaupunki jatkaa kehitystyötä neuvottelumenettelyllä ainoan ehdotuksen tehneen yritysryhmittymän kanssa.
Puheenjohtaja Timo Antikaisen mukaan tuomaristo piti erityisesti ajatuksesta rakentaa näköalapaikalle kevytrakenteinen kappeli.
– Laadukkaasti toteutettu kappeli järvinäkymällä voisi olla alueen vetonaula ja tehdä Maisansalosta maineikkaan hääjuhlapaikan, Timo Antikainen sanoo tiedotteessa.
Vanhat rakennukset kunnostettaisiin
Kilpailuehdotuksessa esitettiin Maisansaloon myös modernia siirtolapuutarhaa. Tuomaristo piti sitä mielenkiintoisena konseptina lomakohteeksi. Haasteena pidettiin mökkien ympärivuotista käyttöä.
Lisäksi valtaosan siirtolapuutarhamökeistä tulisi olla avoimesti vuokrattavissa eikä yksityishenkilöiden omistuksessa.
Kilpailuehdotuksessa suuri osa alueen vanhoista rakennuksista kunnostettaisiin käyttöön, mutta rakennusten kunnostuskustannusten vastuut jäivät tuomariston mukaan epäselviksi.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.