Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Sotkamon ex-talousjohtajan ehdollinen vankeustuomio jää voimaan, ei valittanut käräjäoikeuden tuomiosta

Entinen talousjohtaja sai tuomion petoksesta, virka-aseman väärinkäytöstä sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Sotkamon kunnan virastotalo.
Entisen talousjohtajan luottokortinkäyttöön liittyvät epäselvyydet paljastuivat Sotkamossa reilu pari vuotta sitten. Kuva: Tanja Heikkonen / Yle

Sotkamon kunnan entinen talousjohtaja Heidi Pyykkönen ei aio valittaa Kainuun käräjäoikeuden huhtikuussa antamasta tuomiosta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat.

Pyykkönen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen sekä lähes 12 000 euron vahingonkorvauksiin Sotkamon kunnalle. Nimikkeet olivat petos, virka-aseman väärinkäyttäminen ja virkavelvollisuuden rikkominen.

Tämän lisäksi Pyykkönen määrättiin maksamaan Sotkamon kunnan oikeudenkäyntikulut sekä korvaamaan valtiolle aiheutuneet asianajokulut.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan entinen talousjohtaja Pyykkönen oli tehnyt vuosina 2019–2020 Sotkamon kunnan luottokortilla 28 henkilökohtaista ostosta, jotka eivät liittyneet hänen virkatehtäviinsä tai kunnan tehtäviin.

Pyykkönen kertoo harkinneensa valituksen tekemistä viime päiviin saakka.

– Minulla ei ole voimavaroja pitkittää prosessia vähintään vuodella eteenpäin, ja prosessin lopputulemasta hovioikeuskäsittelyn jälkeen ei ollut varmuutta. Lisäksi en pystynyt ottamaan taloudellista riskiä, että hovioikeuden kulut olisivat koituneet maksettavakseni. Nämä kolme syytä vaikuttivat päätökseeni jättää hakematta valituslupaa. Konsultoin päätöksenteon tueksi myös ulkopuolista asiantuntijatahoa, Pyykkönen kertoo Ylelle sähköpostitse.

Pyykkönen sanoo myös, ettei ole tavoitellut ostoksilla hyötyä itselleen. Hän kertoo prosessin olleen pitkä ja raskas.

– Käräjäoikeuden päätös on minulle edelleen pettymys ja järkytys. Henkilökohtaista hyötyä en missään kohtaa saanut enkä hakenut hankinnoilla, jotka olivat käsittelyn kohteena, mutta käräjäoikeus ei valitettavasti ollut kaikesta samaa mieltä, Pyykkönen kirjoittaa.

Tätä nykyä Pyykkönen toimii Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintopäällikkönä. Sitä onko tuomiolla vaikutusta Pyykkösen asemaan, hän ei halua kommentoida. Pirkanmaan hyvinvointialueelta kerrotaan, että Pyykkönen on työsuhteessa, joka jatkuu.

Samalla korostetaan, että kyseessä ei ole virkasuhde, eikä Pyykkönen käytä julkista valtaa. Työnantaja käy asianmukaisen keskustelun ja tärkeintä on huolehtia, että hyvinvointialueen asiat tulevat hyvin hoidettua.

Juttuun korjattu 31.5. kello 15:36 Heidi Pyykkösen titteli, hän on hallintopäällikkö. Jutussa luki aiemmin Pyykkösen olevan hallintojohtaja.

Juttuun lisätty 31.5.2023 kello 15:47 työnantajan kommentit.