Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kontiolahden Uuron liittymään on istutettu 3000 puuta

Kontiolahden Urheiljat lupautuivat istustustalkoisiin ampumahiihdon MM 2027 -haun yhteydessä.

Ampumahiihtäjä Tero Seppälä. KÄdessä hänellä on taimien istutukseen tarkoitettu putki. Takana mies.
Puiden istutukseen osallistui myös muun muassa ampumahiihtäjä Tero Seppälä. Kuva: JARNO ARTIKA

Ampumahiihtoväki on istuttanut maanantaina, maailman ympäristöpäivänä puita.

Kontiolahden Urheilijat ry kumppaneineen sitoutui ampumahiihdon vuoden 2027 MM-haun yhteydessä istuttamaan 3000 puuta tämän kevään aikana. Istutus kompensoi muun muassa kisajärjestäjän matkustamisen aiheuttamia hiilipäästöjä.

Istutusta on tehty Kontiolahden Uuron liittymän tuntumassa, lähellä motocross-rataa.

Noin kahden hehtaarin alue on puutonta ja avointa maa-aluetta. Alueelle istutetaan muun muassa mäntyjä, kuusia, rauduskoivuja, lehtikuusia ja tervaleppiä.

Jaloja lehtipuita eli jalavia ja lehmuksia, sekä tervaleppiä istutetaan 150 kappaletta Kontiolahden kunnan juhlavuoden mukaan.