Riihimäellä on käyty jo vuosia loputonta taistoa espanjansiruetanoita vastaan, mutta siitä huolimatta kaikkiruokaisia nilviäisiä riittää kerättäväksi ja tuhottavaksi.
Toukokuun lopulla kaupungissa järjestettiin kauden ensimmäinen etanakävely, jossa saatiin saaliiksi peräti 15 kiloa espanjansiruetanoita.
Riihimäen puistotyönjohtaja Eerika Pesonen muistuttaa, että tehokkainta on kerätä etanoita nyt alkukaudesta, koska yksi nyt kerätty etana on satoja etanoita vähemmän syksyllä.
Omalla pihalla leviämistä voi ehkäistä etanoiden pois keräämisen lisäksi poistamalla lehti- ja oksakasat ja pitämällä nurmikko ja muu pihan kasvillisuus lyhyenä. Koirankakat ja raadot houkuttelevat tappajaetanoita ruokailemaan.
Riihimäki käyttää torjuntaa ammattikäyttöön tarkoitettua rautafosfaattia.
Maankaatopaikat ja kaukolämpölinjat
Riihimäen katu- ja puistoyksikkö toi kesäkuussa 2014 kaupungin itäiselle puolelle kuusi etanaroska-astiaa. Tänä keväänä niitä on eri puolilla kaupunkia jo 24. Etanaroskikseen laitetut kuolleet tappajaetanat päätyvät Riihimäen Fortumin jätteenpolttolaitokselle poltettavaksi.
Espanjansiruetanoita on lähes kaikkialla Riihimäellä. Kaupungin pahimpia paikkoja ovat Uusi Karhintie ja Arolammintien ympäristö, kertoo kaupungin puutarhuri Päivi Sundman.
– Maankaatopaikoilla tuntuu olevan ehtymätön varasto espanjansiruetanoita. Samoin Riihimäen ja Hyvinkään välisellä kaukolämpölinjalla on niitä paljon, Sundman sanoo.
Vieraslajin torjuntatyötä tehdään Riihimäellä kaupungin ja asukkaiden yhteistyönä. Kaupungin tulevista torjuntaan liittyvistä tapahtumista jaetaan tietoa ESTO -WhatsApp -ryhmässä.
– Seuraava etanatalkoo pidetään Riutantiellä ja luontopolulla perjantaina 9. kesäkuuta, Sundman kertoo.
Riihimäen lisäksi tappajaetanaksikin kutsuttua nilviäistä torjutaan eri puolilla Hämettä ja etanaroskiksia löytyy muun muassa Hämeenlinnasta ja Janakkalasta.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.