Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kymenlaakson hyvinvointialue aikoo digitalisoida kolmasosan palveluistaan

Palvelujen ostamista on tarkoitus vähentää kymmenillä miljoonilla euroilla. Henkilöstöstä sen sijaan ei aiota säästää.

Asiakas ja työntekijä Kouvolan Ratamokeskuksen infopisteellä.
Kymenlaakson hyvinvointialueen mukaan säästöohjelman tarkoituksena on varmistaa toiminnan jatkuvuus tulevaisuudessakin. Arkistokuvassa on Ratamokeskuksen aula Kouvolassa. Kuva: Antro Valo / Yle

Kymenlaakson hyvinvointialue tavoittelee 78 miljoonan euron säästöjä vuoden 2025 loppuun mennessä.

Tälle vuodelle säästötavoite on 27 miljoonaa euroa.

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen säästöohjelman kokouksessaan tiistaina.

Säästöohjelmassa tavoitteena on muun muassa vähentää palvelujen ostamista noin 90 miljoonalla eurolla. Tarkoituksena on kasvattaa oman henkilöstön määrää, jotta ostopalveluja voidaan vähentää.

Hyvinvointialueen mukaan rekrytointivaikeudet ovat johtaneet siihen, että palveluita ostetaan runsaasti. Ostopalveluja käytetään erityisesti sairaanhoitajien ja muun hoitohenkilöstön hankkimiseen.

Säästöohjelmassa tavoitteena on vähentää palvelujen ostamista jopa 89 miljoonalla eurolla. Henkilöstömenoja on tarkoitus kasvattaa noin 12–16 miljoonan euron verran.

Palveluita digitalisoidaan

Hyvinvointialueen säästöohjelmassa on lueteltu erilaisia tavoitteita lähivuosille.

Säästöt ja kehitystoimenpiteet on jaettu neljään eri teemaan. Niitä ovat henkilöstöasiat, ostopalvelut, palveluiden digitalisoiminen ja palveluverkkoon vaikuttavat asiat.

Hyvinvointialueen tavoitteena on muun muassa suunnitella ja toteuttaa digitaalinen sote-keskus. Tavoitteena on, että kolmasosa palveluista on digitalisoitu vuoteen 2025 mennessä. Ensimmäisessä vaiheessa digitalisoidaan sosiaalipalveluja ja vastaanottopalveluja.

Myös esimerkiksi hoitajatyötä on tarkoitus korvata lisäämällä asiakkaan omatoimiseurantaa digitaalisin laittein ja menetelmin.

Liikkuvia, kotiinvietäviä ja etäpalveluita on tarkoitus lisätä noin kolmanneksella nykyiseen verrattuna. Myös toimipisteitä on tarkoitus keskittää noin kolmanneksen verran.

Tavoitteena on myös selkeyttää työtehtäviä, henkilöstörakennetta, parantaa työhyvinvointia ja luoda joustavia työaika- ja palkkausmahdollisuuksia.

Henkilöstö suurin menoerä

Kymenlaakson hyvinvointialueella asuu 159 000 asukasta ja hyvinvointialueella työskentelee 6600 työntekijää.

Kymenlaakson väestö ikääntyy. Lisäksi aluetta rasittaa muuta maata keskimääräistä korkeampi sairastavuus ja nuorisotyöttömyys.

Hyvinvointialueen arvioidut toimintakulut ovat tänä vuonna noin 940 miljoonaa euroa. Suurin osa rahasta kuluu henkilöstökuluihin (410 miljoonaa euroa) ja palveluiden ostoihin (391 miljoonaa euroa).

Seuraavaksi säästöohjelmaa käsittelee aluevaltuusto 20. kesäkuuta. Ohjelma on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa.