Pieksämäen Niinimäelle rakenteilla oleva tuulivoimapuisto etenee aikataulussa. Nyt käynnissä on perustusten raudoitus, valutyöt aloitetaan heinäkuussa.
Sekä valu- että raudoitustöiden tulisi valmistua lokakuuhun mennessä.
Valmis puisto koostuu 22 tuulivoimalasta, ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.
Tuulivoimapuiston vuosittaisen energiatuotannon kerrotaan olevan yli 400 gigawattituntia. Tämä vastaa noin 80 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta sillä oletuksella, että yksi kotitalous käyttää vuodessa 5 000 kilowattitunnin verran sähköä.
Puiston rakentaa uusiutuvan energian yhtiö OX2. Yhtiö myös vastaa puiston teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista. OX2:n Projektipäällikkö Ville Häkkinen kertoo valutöiden alkavan seuraavaksi. Tällä hetkellä työmaalla raudoitetaan.
– Nämä raudoitus- ja valutyöt olisi tarkoitus saada valmiiksi syksyllä, todennäköisesti lokakuuhun mennessä, Häkkinen kertoo.
Suunnitelmasta toteutukseen pääsy saavutettiin yli kymmenessä vuodessa
Niinimäen tuulivoimapuiston suunnittelu aloitettiin jo aikapäiviä sitten. Kaavoitus hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 9.6.2014, ja se vahvistettiin ympäristöministeriössä vajaat kaksi vuotta myöhemmin. Hanke ei toisin sanoen ollut mitenkään itsestäänselvä, mutta selvitysten ja paperitöiden jälkeen on vihdoin päästy vauhtiin.
Pieksämäen elinkeinojohtaja Markus Vesterinen iloitsee hankkeen etenemisestä. Niinimäen tuulipuisto on Pieksämäen historian suurin yksittäinen investointi.
– Hienoa on tietenkin myös, että kotimaisuusaste tämän tuulivoimapuiston kannalta on hyvällä tasolla, Vesterinen lisää.
Itä-Suomen suurimman tuulivoimapuiston hankkeen taustalla ovat energiayhtiö Helen ja Ålandsbankenin tuulivoima-erikoissijoitusrahasto. Kyseessä on toimijoiden neljäs yhteisinvestointi tuulivoimaan.