Pohjois-Savon maatilojen peltotukivalvonnassa aletaan hyödyntää satelliitteja, kertoo Pohjois-Savon ely-keskus.
Tänä vuonna peltotukihakemuksen Pohjois-Savossa jätti 3128 tilaa. Valvontaa tehdään kahdelle prosentille maatiloista eli noin 65 tilalle.
Peltotukivalvonta aloitetaan juhannuksen jälkeen ja siinä seurataan tukiehtojen noudattamista.
Tukiehtojen noudattamatta jättämisestä voi saada seuraamuksia, mikäli hakemustiedot ovat virheelliset ja ilmoitettuja toimenpiteitä ei ole tehty pelloilla.
Satelliittiaineistosta tarkastetaan, että maatilalla oleva lohko on maatalousmaata, jota käytetään maataloustoimintaan. Samalla seurataan, että kasvipeitteisyys on syysilmoituksen mukaista.
Satelliittiseurannassa käytetään jo nyt olemassa olevia satelliittien tuottamia aineistoja. Satelliittivalvonta vähentää paikan päällä tehtäviä valvontakäyntejä. Lisäksi se mahdollistaa viljelijöille tukihakemuksen oma-aloitteisen tai selvityspyyntöön perustuvan korjaamisen koko kasvukauden ajan.
Kaikkien peltotukiehtojen noudattamista ei kuitenkaan seurata satelliittivalvonnan avulla vielä vuonna 2023, vaan osa seurannasta tehdään yhä paikan päällä tehtävänä valvontana.
Mikäli maatila valikoituu paikan päällä tehtävään valvontaan, hakemusta ei voi muuttaa enää sen jälkeen, kun ilmoitus valvonnasta on saatu. Peltotukihakemusta voi muuttaa tai sen voi perua 2. lokakuuta mennessä.
Peltotukivalvontaa tehdään marraskuuhun saakka.