Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vuoden pakolaiseksi valittu Berivan Suleiman haaveilee poliisin ammatista, jotta voisi olla esikuva nuorille naisille

Syyrian sotaa paennut ja Suomeen vuonna 2015 turvapaikanhakijana tullut Berivan Suleiman toivoo, että kaikille ihmisille annettaisiin mahdollisuus hyvään elämään.

Vuoden pakolainen Berivan Suleiman selvisi tyttärensä kanssa veneturmasta Välimerellä.

Kesäkuun puolivälissä Välimerellä tapahtunut veneturma on järkyttänyt vuoden pakolaiseksi valittua Berivan Suleimania syvästi.

Jopa satojen uskotaan hukkuneen, kun siirtolaisia kuljettanut alus upposi Kreikan edustalla.

– Olen ollut siitä todella masentunut, koska minulla oli ihan samanlainen tilanne kun tulin tyttären kanssa Suomeen, Suleiman kertoo Ylen aamun haastattelussa.

– Olin 2-vuotiaan tyttäreni kanssa melkein 10 minuuttia vedessä. Pahoittelin, sanoin, että en pystynyt antamaan sinulle hyvää elämää. Mutta siltikin, jos me kuolemme, olemme yhdessä.

Suleiman ja hänen tyttärensä pelastuivat, kun heidän luokseen tuli uimataitoinen mies, joka auttoi heidät pois vedestä.

– Silloin päätin, että haluan antaa tyttärelleni ja itselleni hyvän elämän ja haluan käyttää elämäni hyvällä tavalla. Että haluan olla esimerkkinä muille ihmisille ja varsinkin naisille.

Suleiman on Syyrian kurdi, joka pakeni vuonna 2012 Syyrian sotaa ensin Turkkiin ja myöhemmin matka jatkui Turkista Välimeren yli kohti Suomea, jossa asui jo Suleimanin sukulaisia.

Suleiman tuli Suomeen vuonna 2015 turvapaikanhakijana.

Toiveena päästä poliisiksi

Nainen katsoo ohi kameraan.
Berivan Suleimanin toiveena on poliisin ammatti, koska hän haluaa olla esikuvana nuorille naisille. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Suomen pakolaisavun julkaisusta ilmenee, että Suleimanin elämässä on ollut pakolaisuuden lisäksi paljon raskaita asioita: lähisuhdeväkivaltaa, jota hän koki Turkissa ja vielä Suomessakin. Myöhemmin hän joutui käymään läpi myös vastasyntyneen lapsensa kuoleman ja syöpähoidot.

Suleiman kertoo Ylen aamun haastattelussa, että vaikeina hetkinä häntä on vienyt eteenpäin ajatus siitä, että tulevaisuudessa on edessä jotain hyvää.

Myös oma tytär on saanut jaksamaan vaikeista ajoista yli.

Suleimanin mukaan olisi tärkeää, että muualta Suomeen tulevat voisivat luottaa suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Olen nähnyt aika paljon ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa 10 vuotta, eivätkä vieläkään osaa puhua suomea, koska he eivät halua mennä eteenpäin.

– Toivon, että he luottaisivat itseensä ja suomalaisiin, jotta pääsisivät elämässä eteenpäin.

Alussa hän ei itsekään luottanut, mutta luottamus alkoi rakentua koulunkäynnin, opettajan ja suomalaisen tuttavapariskunnan rohkaisemana.

Vartijaksi valmistunut Suleiman työskentelee turvallisuusalalla.

Nyt toiveissa siintää Suomen kansalaisuus, jonka jälkeen Suleiman haluaisi poliisikouluun. Poliisiksi Suleiman haluaa siksi, että voisi antaa esimerkkiä nuorille naisille.

– Täällä on aika harvoin ulkomailta tulleita naisia vartiointialalla tai poliisina. Haluan poliisiksi myös siksi, että haluaisin lisätä sitä, että naiset luottaisivat poliisiin.

”Toivon, että kaikille annetaan mahdollisuus”

Petteri Orpon (kok.) hallitus puolittaa pakolaiskiintiön nykyisestä reilusta tuhannesta noin puoleen eli 500 kiintiöpakolaiseen.

Tiistaina tuore sisäministeri Mari Rantanen (ps.) perusteli hallituksen päätöstä Ylen aamussa sillä, että talouden ollessa kuralla kaikki joutuvat osallistumaan talkoisiin.

– Tuntuisi kovin kummalliselta, että silloin pakolaiskiintiö pidettäisiin samassa tasossa, koska tosiasia on se, että kaikki ylimääräinen, kaikki maailmanparantaminen tehdään velkarahalla.

– Maailmassa on pakolaisuutta niin paljon, että sellainen moraaliposeeraus, että otetaan mahdollisimman paljon, ei ole kovin järkevää.

Vuoden pakolaiseksi valittu Suleiman ei halua ottaa kantaa Ylen aamussa Rantasen kommentteihin tai hallituksen linjaukseen pakolaiskiintiöstä.

– Mutta toivon, että kaikille ihmisille annetaan mahdollisuus hyvään elämään.

Katso koko haastattelu alla olevalta videolta: