Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kymmeniä potilaita jatkuvasti ylipaikoilla – aikuispsykiatrialle tarvitaan uusi osasto ja 29 uutta hoitajaa Keski-Suomen hyvinvointialueella

Jyväskylän Sairaala Novan johtaja pitää välttämättömänä, että aikuisten psykiatrista hoitoa resursoidaan lisää. Aluehallintovirasto on jo useaan kertaan puuttunut tilanteeseen.

Keski-Suomen keskussairaala Novan kyltti ja rakennus.
Keski-Suomen hyvinvointialue käyttää muita alueita enemmän valtion mielisairaaloita. Taustalla on aikuispsykiatrian riittämätön resursointi Sairaala Novassa. Kuva: Jaana Polamo / Yle

Jyväskylän sairaala Novan psykiatrinen erikoissairaanhoito on ollut ylikuormittunutta jo pitkään. Sen vuoksi sairaalaan suunnitellaan uutta 12-paikkaista psykoosiosastoa ja hoitajaresurssin vahvistusta myös intensiiviosastolle. Kaikkiaan uusia hoitajia palkattaisiin 29.

Sairaalan johtajan Juha Palonevan mukaan osastot toimivat jatkuvasti 130–140 prosentin kuormituksella. Ylipaikoilla on ollut pahimmillaan 28 potilasta.

– Resursointi on täysin riittämätöntä palvelutarpeeseen nähden. Potilaat eivät saa kaikilta osin sitä hoitoa, mitä heidän katsottaisiin tarvitsevan. Hyvin voimakas kuormitus uuvuttaa myös henkilöstöä, sanoo Paloneva.

Keski-Suomessa on kolmanneksi vähiten psykiatrisia sairaansijoja koko maassa, siksi Keski-Suomen hyvinvointialue käyttää muita alueita enemmän valtion mielisairaaloita. Tällä hetkellä muualla hoidossa olevia potilaita on noin 30.

Vaikka lisäresursointi toisi alkuvaiheessa kuluja 1,5 miljoonaa, voitaisiin kustannuksia Palonevan mukaan pienentää heti siirtämällä muualla hoidossa olevia potilaita Keski-Suomeen.

– Esimerkiksi Niuvanniemessä on potilaita, joita voitaisiin hoitaa jatkossa omassa maakunnassa nykyistä edullisemmin, Paloneva sanoo.

Viime vuonna Keski-Suomen sairaanhoitopiiri osti psykiatrisia osastohoitojaksoja muista sairaaloista 1,1 miljoonalla eurolla enemmän kuin edellisenä vuonna.

Ylitäysi osasto uhkaa hoitoa ja turvallisuutta

Paloneva sanoo, että ylipaikat ovat henkilöstölle myös turvallisuusuhka.

– Asiassa on lisäksi hoidollinen näkökulma: osalla potilaista ylitäysi osasto pahentaa oireilua, sanoo Paloneva.

Aluehallintovirasto AVI totesi jo vuonna 2021 aikuispsykiatrian vuodeosastoilla tehdyllä tarkastuskäynnillä henkilökunnan määrän riittämättömäksi. Tänä keväänä AVI on vaatinut selvitystä psykiatrian osastojen toiminnasta. Selvityspyyntö on liittynyt muun muassa vaaratapahtumiin, henkilökunnan riittämättömyyteen, ylipaikkatilanteisiin ja potilasturvallisuuteen liittyneisiin epäkohtailmoituksiin.

Palonevan mielestä viranomaisen kannanotot ovat hyvin vahva kehotus laittaa asia kuntoon.

Keski-Suomen hyvinvointialueen työikäisten ja ikääntyneiden lautakunta käsittelee aluehallitukseen vietävää esitystä resurssien lisäämisestä 28. kesäkuuta.

Uudet sairaansijat ja 22 uutta hoitajaa sijoitettaisiin toukokuussa 2021 suljetulle osastolle G7. Seitsemän uusista hoitajista sijoitettaisiin nykyiselle intensiivisen hoidon osastolle C7.