Wagner-palkkasotilasyhtiön johtajan Jevgeni Prigožinin kritiikki Venäjän sodanjohtoa vastaan huipentui perjantaina, kun Prigožin aloitti avoimen kapinoinnin.
Hän väitti, että Venäjä on hyökännyt Wagnerin joukkoja vastaan ohjuksin, ja että suuri määrä wagnerilaisia on kuollut.
Venäjän turvallisuuspalvelu FSB syytti samantien Prigožinia aseellisen kapinan lietsomisesta ja rikollisesta toiminnasta.
Varhain launtaiaamuna Prigožin sanoi joukkojensa jättäneen asemansa Ukrainassa ja saapuneen Venäjän eteläosassa sijaitsevan Rostovin miljoonakaupungin alueelle.
Kuvista voisi päätellä, että Prigožinilla ja Wagnerilla on Rostovissa myös jonkin verran kannatusta.
Venäjän johdossa Wagnerin eteneminen aiheutti paniikkia.
Tilanteen vakavuudesta kertoi, että Vladimir Putin piti kansalleen puheen.
Putin kutsui Prigožinin toimia ”puukoniskuksi selkään”, vaikkei maininnut Wagner-johtajaa kertaakaan nimeltä puheensa aikana.
(Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi Venäjän tilannetta STT:lle.
Niinistön mukaan tilanne Venäjällä on epäselvä ja vahvistamatonta tietoa liikkuu paljon. Niinistönkin mielestä presidentti Putinin pitämä puhe osoittaa tilanteen vakavuuden.)
Tilanne kiristyy ja Wagner suuntaa kohti Moskovaa
Euroopan suurimmassa kaupungissa ja Venäjän pääkaupungissa Moskovassa ryhdyttiin valmistautumaan mahdolliseen hyökkäykseen.
Kolme Moskovan lähellä sijaitsevaa moottoritietä suljettiin lauantaina. Valtateitä myös katkaistiin kaivamalla niitä auki.
Lauantaina kello 13 aikaan varmistui, että Rostovissa sijaitsevien sotilaskohteiden lisäksi Wagner oli ottanut haltuunsa strategisia kohteita myös Voronežissa, joka sijaitsee 500 kilometrin päässä Moskovasta.
Ukrainassa Venäjän tilanne herätti runsaasti spekulaatioita.
Presidentti Volodymyr Zelenskyn mukaan Venäjällä vallitsee täydellinen kaaos, eivätkä maan johtajat pysty kontrolloimaan tai valvomaan yhtään mitään. Zelenskyin kertoo tviitissään, ettei maailman pitäisi olla peloissaan, koska ”me tiedämme, mikä meitä suojelee: yhtenäisyytemme.”
Päivän mittaan kaikki Moskovasta lähteneet lennot myytiin nopeasti loppuun ja lentodatasta selvisi, että myös Putinin yksityiskone oli lähtenyt liikkeelle.
Presidentin ja Venäjän eliitin epältiin lähteneen pakoon pääkaupungista. Tviitissä näkyvällä kartalla on Putinin koneen lentoreitti.
Wagner etenee, Putin saa tukea vanhoilta kavereiltaan
Varsinaisia verisiä yhteenottoja syntyi kapinan tiimoilta varsin vähän.
Wagner pudotti joitakin Venäjän armeijan helikoptereita.
Voronežin lähistöllä Venäjän armeija taas tulitti Wagnerin joukkoja ja sytytti tuleen polttoainevaraston, jotta kapinallisten eteneminen hankaloituisi. Tviitissä olevalla videolla liekkimerta yritetään sammuttaa valtaisalla vesimäärällä, mutta tuloksetta.
Ääneen pääsivät myös itse Wagner-sotilaat, joiden mielestä tilanteen syntipukki oli Venäjän puolustusministeriö
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ilmoitti tukevansa Putinia.
Myös Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov työnsi lusikan sekavaan soppaan. Hän ilmoitti lauantaina lähettäneensä tšetšeeniyksiköitä Venäjän jännitteisille alueille taistelemaan Wagner-joukkojen kapinayritystä vastaan.
Kadyrov vaati kapinan kukistamista kovin keinoin.
Lauantaina kello 17 maissa Wagnerin noin 5 000 miehen vahvuiset joukot olivat jo saavuttaneet 400 kilometrin päässä Moskovasta sijaitsevan Lipetskin kaupungin.
Tämän takia Moskovassa ryhdyttiin evakuoimaan julkisia rakennuksia. Videolla näkyy, kuinka ihmisiä ohjataan pois julkisista tiloista, muun muassa taidemuseosta.
Tilanne ja kapinan laajuus jatkuivat epäselvänä.
Spekulointien mukaan Wagnerilla olisi jonkin verran kannatusta myös Venäjän armeijassa, koska suuria taisteluja ei syntynyt.
Rostovista levisi videokuvaa, jossa ammuskellaan ja ihmiset juoksentelevat paniikissa.
Kapina päättyy nopeasti
Kapina tyrehtyi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin.
Lauantai-iltana klo 20 maissa Prigožin ilmoitti, etteivät hänen joukkonsa enää suuntaa kohti pääkaupunkia. Syyksi hän mainitsi muun muassa turhan verenvuodatuksen välttämisen.
Wagner eteni noin 200 kilometrin päähän Moskovasta.
Wagnerin joukot alkoivat samantien poistua Rostovista, hurraavien ihmisten saattelemina.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov ilmoitti myöhään lauantaina, että rikostutkinta Prigožinia vastaan keskeytetään ja että Wagner-pomo lähtee Valko-Venäjälle keskusteltuaan ensin presidentti Aljaksandr Lukašenkan kanssa.
Myös kapinaan osallistuneiden Wagner-sotilaiden syytteistä luovuttiin. Venäjällä poistettiin tämän jälkeen kaikki liikkumisrajoitukset.
Virallisesti reilun vuorokauden mittainen kapina oli ohitse varhain sunnuntaiaamuna, mutta sen jälkipuintia jatkettaneen vielä pitkään.