Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomen joukkueelle harvinainen kultamitali ammunnassa – taustalla häärii hehkutettu italialainen

Suomalaiskolmikon mestaruuteen päättynyt skeetin joukkuekisa sai huiman lähdön, kun trio ylsi karsinnassa uuteen maailmanennätystulokseen 222. Joukkueen jäsenet hehkuttavat päävalmentaja Pietro Gengaa.

Suomen skeet-joukkue Eetu Kallioinen, Timi Vallioniemi, Tommi Takanen ja valmentaja Pietro Genga tuulettavat.
Suomalaisampujat ja valmentaja Pietro Genga. Kuva: Lassi Palo / Ampumaurheiluliitto

Eetu Kallioinen, Tommi Takanen ja Timi Vallioniemi voittivat tiistaina Puolassa Euroopan kisoissa skeet-ammunnan joukkuekilpailun, kun he kukistivat kultaottelussa Italian. Yksi italialainen juhli myös Suomen voittoa, sillä maajoukkuetta valmentaa saapasmaan Pietro Genga.

Genga voitti omalla urallaan skeetin maailmanmestaruudet henkilökohtaisesta kisasta ja joukkuekisasta Tampereella 1999, ja on valmentanut useita arvokisamitalisteja.

Vuoden 2021 alussa maajoukkueen ruoriin hypännyt, kokenut ja vaativa valmentaja on suomalaisampujien mukaan merkittävä tekijä tiistain voiton taustalla.

– Pietro on rautainen ammattilainen, jonka osaaminen on jäätävää. Hän on todella hieno ihminen ja persoona, joka huolehtii, että kaikki on viimeisen päälle, Kallioinen kuvailee.

Takasen mukaan Genga pyrkii siihen, että radalla tehdään tiukasti parhaat mahdolliset suoritukset, jotta tavoitetaan maailman huipputaso.

– Voitimme eilen Italien joukkueen, jossa oli MM-mitalisteja ja olympiavoittajakin ampumassa meitä vastaan. Olemme kai hetkellisesti saavuttaneet huipun, ainakin tuossa yksittäisessä kilpailussa, Takanen arvioi.

Italian joukkueessa olivat mukana nimekkäät skeetin Rion olympiakultamitalisti Gabriele Rosetti ja joukkuekisan MM-voittaja Tammaro Cassandro.

– Genga on potkinut meistä jokaista ampujina eteenpäin. Täytyy sanoa, että mitali on meidän valmentajan ansiota. Olemme tehneet hänen kanssaan kovasti töitä, että on mahdollista tehdä tällaisia suorituksia, Vallioniemi sanoo.

Skeetin joukkuekisa on MM-kisojen lajiohjelmassa, mutta olympialaisten ohjelmassa joukkuekisa ei ole.

MM-kisoissa Suomi oli viimeksi joukkuekisan mitaleilla vounna 2009, kun se saavutti Mariborissa hopeaa. MM-kultaa tuli 1998 Barcelonassa kolmikolla Timo Laitinen, Janne Himanka, Jani Eklund.

Timi Vallioniemi kuvassa.
Timi Vallioniemi onnistui finaalissa. Kuva: Lassi Palo / Ampumaurheiluliitto

Maailmanennätys ja mitali kaulassa kotiin

Suomen joukkuekisa sai huiman lähdön, kun trio ylsi karsinnassa uuteen maailmanennätystulokseen 222. Kallioinen ampui tuloksen 74 (25+25+24), Vallioniemi 73 (25+25+23) ja Takanen täydet 75 (25+25+25).

Kaikki ampuivat siis kaksi ensimmäistä kierrosta täydellisesti. Miesten mukaan se ei tuonut lisäpaineita, vaikka kukaan ei halunnutkaan olla ensimmäinen epäonnistuja.

– Toisaalta lajissa tulee välillä ohilaukauksia, ei maailma olisi siihen kaatunut, Kallioinen sanoo.

Takanen kertoo tajunneensa tilaisuuden ME-tulokseen viimeisellä ampumapaikalla.

– Jokaisella meistä oli kaksi laukausta jäljellä. Siinä kohtaa laskukone kävi päässä, että meillä on kolme pummia ja vanha ennätys on neljällä pummilla italialaisten toimesta ammuttu. Tiesin, että kun kaikki kiekot rikotaan, saadaan maailmanennätys. Kyllä se tuntui isolta asialta.

– Tämä oli elämäni kuudes kerta, kun olen täyden 75 pisteen sarjan kilpailussa. Ei niitä ihan liukuhihnalta ole tullut. Totta kai se jännittää, varsinkin ne viimeiset laukaukset, että saa sen tikistettyä. Mutta ei ollut mitään ylitsepääsemätöntä jännitystä.

Tommi Takanen kuvassa.
Tommi Takanen ampui karsinnassa täydellisen 75 pisteen sarjan. Kuva: Lassi Palo / Ampumaurheiluliitto

Finaalissa Suomi aloitti tahmeasti ja otti kolme ohilaukausta ensimmäiseltä paikalta.

– Ammuin ensimmäiseltä jakkaralta toiseen tuplakiekkoon tuplapummin. Hävittiin kaksi ensimmäistä pistettä Italialle. Sen jälkeen meni hyvin ja olin vetämässä ankkuriosuutta. Viimeisellä jakkaralla tiesin tilanteen, että jos saan kaikki kiekot, niin tämä on selvä peli. Oli kyllä jänniä hetkiä ampua. Onneksi se tuplapummi tuli alkuun eikä loppuun, Kallioinen kuvailee ratkaisun hetkiä.

– Itselläni pysyi kasetti todella hyvin kasassa. Finaalissa tuli täydellinen suoritus, en ampunut yhtään kiekkoa ohi. Se onnistui kyllä hyvin. Pystyi auttamaan ja kantamaan joukkuetta voittoon asti, Vallioniemi sanoo.

Mitali oli Suomelle kisojen toinen ammunnasta. Kallioinen sijoittui kolmanneksi sunnuntain henkilökohtaisessa skeet-kilpailussa. Tuplamitalisti on kisaurakkaansa tyytyväinen.

– Henkilökohtaisessa kisassa vähän kaivertaa se, että olisin halunnut sen olympiapaikan saada. Siihen olisi pitänyt ampua todella hyvin. Rahkeet eivät tällä kertaa riittäneet.

Olympiapaikan miesten skeetissä nappasi Ruotsin Erik Marcus Svensson, joka voitti Euroopan kisojen henkilökohtaisen kisan.

– Harvoin lähdetään kisoista kahden mitalin kanssa kotiin. Toinen mitali on vieläpä kultainen ja ME-tulos päälle. Ei tällaisia reissuja hirveän usein tehdä, Kallioinen sanoo.