Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai tiedon Heinolan Kaukosaaressa roihuavasta tulipalosta perjantain vastaisena yönä ennen kello yhtä. Ilmoituksen teki palon havainnut yöllinen kalastaja.
Saareen teki maihinnousun kaksi pelastuslaitoksen veneyksikköä.
Pieni, puurakenteinen mökki oli kuitenkin ehtinyt palaa perustuksiaan myöten.
Palomiesten tehtäväksi jäi sammuttaa maastoon levinnyt palo.
Palopaikalla pikkumökissä ei ollut henkilöitä. Syttymissyytä vielä tutkitaan.