Lämmin alkukesä on lisännyt koloradonkuoriaisen esiintymisen riskiä Suomessa.
Yleisimmin perunalle haitallisia kuoriaisia kulkeutuu ilmavirtausten mukana Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle. Kuoriaiset leviävät myös erilaisten kasvituotteiden mukana.
Viimeksi koloradonkuoriaista on todettu Suomessa kesällä 2021 ja sitä ennen vuonna 2016.
Koloradonkuoriaisen toukat tuhoavat perunakasvustoja syömällä niistä lehdet kokonaan.
Aikuinen koloradonkuoriainen on noin senttimetrin mittainen ja sen tunnistaa kuperan selkäosan keltamustasta pitkittäisraidoituksesta. Kuoriaisen etuselkä on väriltään oranssi ja siinä on mustia pilkkuja.
Se munii munat lehtien alapinnoille tiiviiksi ryhmiksi. Munat ovat väriltään oransseja tai keltaisenoransseja ja niistä kehittyy toukkia 1-1,5 viikossa.
Toukan kupera selkäosa on punertavan oranssi. Sen pää on musta ja sillä on kyljissä kaksi riviä mustia pisteitä. Vastakuoriutunut toukka on noin 1–2 millimetrin mittainen, mutta kasvaa nopeasti reilun sentin mittaiseksi.
Ruokavirasto kehottaa ilmoittamaan kaikista koloradonkuoriaisepäilyistä ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen kasvinterveys@ruokavirasto.fi tai nettilomakkeella.
Ruokaviraston mukaan mitä aikaisemmin kuoriaisesiintymä havaitaan, sitä helpompi se on torjua.