Yhdysvaltojen presidentin turvatoimet ovat aina yhtä tiukat riippumatta siitä, vieraileeko hän Helsingissä vai jossain muualla.
Kun Joe Biden astelee keskiviikkoiltana lentokoneen portaat alas Helsinki-Vantaan kentällä ja astuu panssaroituun virka-autoonsa, tummiin pukuihin ja mustiin aurinkolaseihin sonnustautuneet salaisen palvelun agentit saattavat vilahtaa kuvissa, kun he avaavat auton oven presidentille.
Presidentin turvallisuudesta vastaa US Secret Service eli Yhdysvaltain salainen palvelu. Turvallisuusalan asiantuntija ja opettaja Jari Stoltin mukaan heidän työnsä on paljon muutakin kuin vain presidentin hengen varjelemista.
– Henkivartija, karsastan sitä sanaa. Siinä painottuu pelkkä hengen varjelu, vaikka se on vain yksi osa työtä, kun suojellaan henkilöä, Stolt sanoo Ylelle.
Hän on itsekin toiminut vip-henkilöiden turvahenkilönä. Hän on vastannut muun muassa Suomessa lomalla olleiden ulkomaalaisten poliitikkojen turvallisuudesta.
Työvuorossa ollaan aina ikään kuin hälytystilassa, kun suojellaan vip-henkilöä. Stoltin mukaan jatkuva varuillaan olo aiheuttaa sen, että työ on sekä fyysisesti että henkisesti äärimmäisen raskasta.
– Pitää näyttää samaan aikaan täysin tyyneltä, mutta olla silti koko ajan valmiina reagoimaan. Se on kuin ankka, joka ui lammessa. Pinnan päällä liike näyttää rauhalliselta, mutta pinnan alla kaksi räpylää sotkee hullun lailla menemään.
Aseiden tuomisesta maahan on neuvoteltu poliisin kanssa
Yhdysvaltojen presidentin aurinkolasipäiset turvamiehet kiinnittävät myös tarkoituksella huomion itseensä.
– Siellä yleisön joukossa liikkuvat siviiliasussa tiedustelu-upseerit. Heihin ei kukaan kiinnitä huomiota, ja näin on tarkoituskin, Stolt kertoo.
Iso osa turvallisuudesta vastaavien työstä on yleisölle näkymätöntä. Merkittävä osa on erilaisten asioiden suunnittelua etukäteen.
Turvahenkilöiden työhön perehtyneen ja aiheesta kirjan kirjoittaneen Ylen toimittajan Jan Fredrikssonin mukaan ulkomaiset turvaorganisaatiot lähettävät omat advance- eli ennakkotiedusteluryhmänsä tutustumaan vierailukohteeseen.
Samalla sovitaan turvahenkilöstön määrästä ja muista käytännön asioista, kuten aseiden tuomisesta maahan.
Ulkomaiset turvahenkilöt toimivat Suomessa poliisin valvonnassa. Siksi presidentin saattueen autoissa on Fredrikssonin mukaan sekä ulkomaisia että suomalaisia henkivartijoita.
Bidenin vierailun turvatoimista vastaava Helsingin poliisin ylikomisario Heikki Porola kertoo poliisin neuvotelleen turvatoimista amerikkalaisten kanssa etukäteen.
– Ulkomaalaisella turvahenkilöstöllä ei ole voimankäyttöoikeutta Suomessa, mutta hätävarjeluoikeus heillä on. Jokaisessa tapaamisessa käydään läpi, millaista aseistusta voi ottaa mukaan vai voiko ottaa.
Neuvotteluissa päätetään muun muassa, mitkä alueet Helsingin keskustassa tyhjennetään vierailun ajaksi ihmisistä.
– Samantyyppisiä asioita toteutetaan kuten viisi vuotta sitten, kun [Yhdysvaltojen edellinen presidentti] Donald Trump vieraili Helsingissä, Porola sanoo.
Viisi vuotta sitten hitsattiin esimerkiksi viemäreiden kansia kiinni presidentin kulkureitiltä. Sama tehtiin myös nyt Senaatintorin ympäristössä.
Turvahenkilöt varmistavat, ettei presidenttiä nolata
Presidentti Joe Bidenin kohdalla on tärkeä varmistaa, että kaikki sujuu helposti ja vaivattoman oloisesti, koska kamerat seuraavat häntä kaikkialle. Mihin suuntaan ulko-ovi aukeaa? Kuka aukaisee sen? Turvallisuusasiantuntija Jari Stoltin mukaan turvallisuudesta vastaavien työnä on varmistaa, että presidentti välttää tilanteet, joissa tämä joutuisi nolatuksi.
Salaisen palvelun agentit varmistavat etukäteen, että presidentti ei kompastu lavalle mennessään mikrofonin piuhaan tai sähköjohtoon.
– Jos yritysjohtaja kompastuu lavalle mennessään, se ei ole uutinen. Jos taas Yhdysvaltojen presidentti kaatuu mennessään lavalle puhumaan, se on kansainvälinen uutinen. Turvan tehtävänä on varmistaa, ettei tämmöisiä tapahdu, Stolt sanoo.
Muutenkin turvahenkilöiden työssä korostuu ennakkoon tehtävä työ. Stoltin mukaan tehdään suunnitelmia siitä, mitä reittiä ajetaan paikasta A paikkaan B ja mitkä ovat varareitit.
Samoin käydään läpi, mitkä ovat kunkin vierailukohteen hätäpoistumistiet. Miten auto saadaan takaovelle, jos sattuu jotain yllättävää? Mikä on turvallinen kohde, johon siirrytään? Stoltin mukaan tällaisiin asioihin perehdytään aina etukäteen.
– Turvamiehen pitää olla niin lähellä, että jos jotain tapahtuu, hän ehtii puuttumaan. Toisaalta riittävän kaukana, ettei häntä tarvitse esitellä kenellekään, Stolt kiteyttää työnkuvan.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 13. heinäkuuta kello 23:een asti.