Kuopiolainen juhlakansa saattoi lauantaina hieraista pari kertaa silmiään, kun noin tuhat alastonta ihmistä kulki peräkanaa keskustan puistoon kolmen aikaan aamuyöllä. Osallistujien joukossa oli niin paikallisia, muualta Suomesta matkustaneita kuin ulkomailtakin tulleita.
Maailmankuulu newyorkilainen valokuvataiteilija Spencer Tunick on varmasti tyytyväinen osallistujien määrään, sillä tavoitteena oli saada paikalle vähintään pari sataa ihmistä.
Kuopioon taiteilija saapui, koska paikallinen valokuvakeskus otti häneen yhteyttä hänen aiemmista töistään koostuvan kesänäyttelyn järjestämiseksi. Tunick kuitenkin innostui Kuopion maisemista niin, että halusi myös kuvata kaupungissa.
– Ei ollut helppoa löytää paikkoja, joihin mahtuisi suuri joukko ihmisiä. Mietin Kuopion toria, mutta se ei ole tyhjä aukio, vaan siellä on kiinteitä rakennuksia ja ruokakojuja. Erinomainen paikka syödä pieniä kaloja, mutta ei sovi installaatioon, Tunick sanoo.
Helsingissä vuonna 2002 ihmiset olivat Tunickin mukaan uskomattoman innokkaita, näyttivät tunteensa avoimensa ja olivat hyväntuulisia. Hyväntuulisuutta ennen installaation kuvaamista haastateltu Tunick odottaa myös Kuopiossa.
– Luin netistä, että kuopiolaiset ovat tunnettuja siitä, että he ovat joviaaleja ja äänekkäitä. Toivottavasti kuvauksissa ei ole liikaa huutamista tai sitten ainakin vain ilon huutoja.
”Aika euforinen fiilis”
Ensimmäiseksi kuvauspaikaksi valikoituneessa Kuopion Snellmaninpuistossa on ajankohtaan nähden yllättävänkin harras ja levollinen tunnelma.
Ainoa ulkopuolisten aiheuttama isompaa huomiota herättänyt välikohtaus syntyi, kun nuoriso ajoi autoillaan puiston ympäri ja ilmoille kajahti kuuluva: ”Mitä v***** täällä tapahtuu?”
Ihmiset levittäytyivät puistoon ja katsoivat Kuopion tuomiokirkolle, jonka tornissa Tunick kameroineen oli. Sitten he kääntyivät selin kuvaajaan ja lopuksi menivät polvilleen, pieneen kippura-asentoon.
Eturivissä seisoivat vihtiläinen Anne Rohkee puolisonsa Pekka Mäenpään kanssa.
– On aika euforinen fiilis. Kun käännyimme selin kameraan ja näimme sen ihmismassan, se oli upean näköistä, Rohkee kuvailee kuvausten jälkeen.
Pariskunnan mukaan alastomuus muiden ihmisten rinnalla tuntui luonnolliselta ja osallistujien kesken oli rento tunnelma. Samaa sanovat muutkin Ylen haastattelemat osallistujat.
– Vaikuttavinta oli se, kun lähdimme kävelemään Piispanpuistosta Snellmaninpuistoon ja katu oli täynnä alastomia ihmisiä. Alastomuus ei tuntunut miltään, ainoastaan luontevalta ja hauskalta, sanoo kuopiolainen Marita Takatalo.
– Yllättävän vapauttavaa, että pääsi tuolla tavalla heilumaan keskellä kaupunkia nakkarinallena muiden kanssa eikä itsekseen. Sai olla alasti luvan kanssa, niin hauskaahan se oli, lapinlahtelainen Risto Väisänen kertoo.
Juuri tällaisen kokemuksen myös taiteilija toivoi osallistujien saavan.
– Ihmiset eivät vain halua tulla tänne ja riisuutua ja lähteä kotiin. He haluavat kävellä paikkaan, tehdä taidetta, laittaa vaatteet päälle ja kävellä toiseen paikkaan. He haluavat taiteellisen kokemuksen, eivät vain kokemusta, Tunick toteaa.
”Haluan muistaa menehtynyttä tytärtäni”
Snellmaninpuistosta iloisesti jutteleva ihmisjoukko käveli noin kymmenen minuutin matkan Kallaveden ympäröimään Väinölänniemeen. Tunick kuvasi veneestä ihmisiä, jotka asettuivat niemenkärjen kalliolle, veteen ja huvimajaan.
– Vähän viileää oli eikä tuo kallio ihan tasainen ollut, Risto Väisäsen naapuri Samppa Surma-aho kuvailee olosuhteita.
Yläsavolaiset naapurukset eivät saapuneet paikalle yhdessä vaan äkkäsivät toisensa väkijoukossa. Väinölänniemeltä heidän matkansa jatkuu vielä rajoitetun joukon alastonristeilylle Kallavedelle.
Molemmat miehet päättivät osallistua installaatioon kavereidensa yllyttämänä. Anne Rohkee ja Marita Takatalo puolestaan korostavat kokemuksen ainutlaatuisuutta.
– Tämä on hyvin todennäköisesti ”once in a lifetime” -juttu, joka ei tule enää toistumaan omalta osaltani, Rohkee kertoo.
Rohkeen puolisolla Pekka Mäenpäällä oli vielä yksi erityinen syy saapua paikalle.
– Osallistumisellani haluan muistaa juuri menehtynyttä tytärtäni. Siitä tuli sellainen sykähdys siihen, että nyt pitää tehdä jotakin ainutkertaista elämässä.
Kuopio-installaatio ilmestyy pian näyttelyyn
Spencer Tunickin eri puolilla maailmaa kuvatuissa töissä on usein syvempiä merkityksiä, kuten kannanottoja tasa-arvoon, ilmastonmuutokseen ja taiteen historiaan.
Joissakin installaatioissa ihmisten vartalot on maalattu, kuten VB-valokuvakeskuksessa parhaillaan esillä olevassa Pohjois-Englannissa kuvatussa työssä, jossa sinisen eri sävyillä maalatuista ihmisistä muodostuu meri kaupungin keskelle.
Kuopiossa häntä kiinnostavat paitsi järvimaisema myös kaupungin historia.
– Haluaisin jotenkin viitata kaupungin teollisuuden historiaan sekä mustavalkoisiin ryhmäkuviin, joita Kuopiossa on otettu ja joista museo minulle kertoi. On tavallaan symbioottista, että teen täällä ryhmäkuvausta, Tunick toteaa.
Pian selviää, millainen Kuopion-installaatiosta tuli. Teos valmistunee arviolta muutamassa päivässä, ja sille on jo tyhjä kehys valmiina VB-valokuvakeskuksessa.
Jokainen installaatioon osallistuja saa muistoksi itsekseen kopion työstä.
– Jännityksellä jään odottamaan, kuinka mahtavia kuvia Spencer Tunick on meistä taikonut, sanoo Pekka Mäenpää.
