Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Nordealta taas ennätystulos – sekä liikevoitto että korkokate kasvoivat roimasti

Tämän vuoden näkymää nostettiin, tähtäimessä 15 prosentin tuotto omalle pääomalle.

Nordea -teksti talon seinässä.
Kyseessä oli kymmenes peräkkäinen neljännes, jolloin Nordea pystyi kasvattamaan liikevoittoaan vuositasolla. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
  • STT

Pohjoismainen pankkijätti Nordea teki huhti-kesäkuussa taas kerran ennätysmäisen tuloksen.

Sekä liikevoitto että korkokate kasvoivat tuntuvasti. Liikevoitto nousi vuodentakaisesta 26 prosenttia ja oli 1,7 miljardia euroa. Korkokate, eli pankin saamien ja maksamien korkojen erotus, vahvistui 40 prosenttia ja oli 1,8 miljardia. Nettomääräiset palkkiotuotot laskivat kuusi prosenttia pääomamarkkinoiden vaisun aktiviteetin seurauksena.

Nordea nosti tämän vuoden näkymiään ja odottaa oman pääoman tuoton olevan tänä vuonna yli 15 prosenttia, kun sen aiemmin ennakoitiin olevan yli 13 prosenttia. Huhti-kesäkuussa Nordea ylsi 18,4 prosenttiin.

Konsernijohtaja Frank Vang-Jensen totesi, että kulunut neljännes oli kymmenes peräkkäinen neljännes, jolloin Nordea pystyi kasvattamaan liikevoittoaan vuositasolla.

Talouskasvun hidastuminen ja korkojen nousu ovat kuitenkin vaikuttaneet epäsuotuisasti liiketoiminnan volyymien kasvuun, etenkin asuntoluotoissa.

– Olen iloinen nähdessäni, että asiakkaamme ovat yleisellä tasolla pystyneet sopeutumaan hyvin uuteen korkoympäristöön. Elinkustannusten kasvu ja kuluttajien heikentynyt luottamus ovat vähentäneet asuntolainojen ja sijoitustuotteiden kysyntää, Vang-Jensen sanoi tiedotteessa.

Nordea pystyi makrotalouden epävakaudesta, sitkeästä inflaatiosta sekä Norjan ja Ruotsin kruunun heikentymisestä huolimatta kasvattamaan tuottojaan nopeammin kuin kulujaan.

Vang-Jensenin mukaan Nordean riskiasema ja luottojen laatu on pysynyt vakaana. Luottosalkku on laaja ja hajautettu, eikä konsernijohtajan mukaan näkyvissä ole merkkejä todellisista paineista.

– Seuraamme luonnollisesti erittäin tiiviisti makrotaloudellisen kehityksen vaikutusta asiakkaisiimme, hän totesi.

Luottotappioiden ja muiden vastaavien erien nettomäärä oli toisella neljänneksellä 32 miljoonaa euroa. Pankin ydinvakavaraisuussuhde nousi 16 prosenttiin, mikä ylittää viranomaisten määräämän vähimmäisvaatimuksen neljällä prosenttiyksiköllä.