Laskuvarjohyppääminen on harvinainen harrastus Kainuussa.
Kuopion laskuvarjourheilijoiden kajaanilainen tandemhyppymestari Markku Korhonen sanoo, että on tietääkseen ainoa kainuulainen harrastaja.
Seura leireili viime viikonloppuna Kajaanissa, ja laskuvarjohyppyjä tehtiin muun muassa Ärjänsaareen.
Myös ensi kesänä on tarkoitus tulla Kajaaniin leireilemään.
Korhonen kertoo, että lähes joka viikonloppu menee kesällä harrastuksen parissa.
– Ollaan isoa perhettä koko sakki aina, olipa sitten tänä kesänä aloittanut tai pitkään hypännyt. Mukaan kyllä mahtuu, Korhonen tuumaa.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.