– Kyllähän se harmittaa. Kaikki aika ja yrityksen tulot ovat menneet tähän. Olemme tietenkin investoineet tuotekehitykseen.
Näin kuvailee tuntojaan osakas Kasper Lind kiväärejä valmistavasta Ensio Firearmsista.
Sastamalassa Pirkanmaalla toimivassa yrityksessä on viime vuodet kehitetty tiiviisti omaa KAR-21A-asejärjestelmää. Toisen osakkaan, Toni Käräjämiehen, suunnittelemassa automaattiaseessa on harvinainen tekninen ratkaisu, joka mahdollistaa kahden erikokoisen patruunan käytön.
– Vaihtokaliiperisuus tuo sen edun, että jos patruunateknologia kehittyy ja tuleekin uusi standardikaliiperi, meidän asejärjestelmämme toimii uudella patruunalla. Se säästää kustannuksia, kun kaikkia aseita ei tarvitse uusia, vain piippu ja lukko, yrittäjät kertovat.
Ensio Firearms olisi halunnut olla mukana tarjouskilpailussa, kun Suomen Puolustusvoimille valitaan nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajia. Suomi ja Ruotsi päättivät kuitenkin yhdessä hankkia uudet käsiaseensa asevalmistaja Sakolta puitesopimuksella ilman kilpailutusta. Hankintaa perustellaan huoltovarmuudella.
Puolustusvoimien päätös olla järjestämättä avointa tarjouskilpailua tuntuu pikkuyrityksessä kipeältä. Siksi Ensio Firearms teki Puolustusvoimille toukokuussa oikaisuvaatimuksen.
Yrittäjien mielestä kilpailijoita pienempi koko ei olisi saanut poissulkea yrityksen aseita valintaprosessien ulkopuolelle.
– Meille myös viestittiin Puolustusvoimista puitesopimuksen solmimiseen asti, että käsiasejärjestelmän valinnasta tulee reilu kilpailu, Kasper Lind kertoo.
EU-sopimus sallii hankinnan kilpailuttamatta
Puolustusvoimien mukaan pääsääntö on, että puolustus- ja turvallisuushankinnat pyritään kilpailuttamaan.
Puolustus- ja turvallisuushankintalaissa eli putu-laissa on kuitenkin säädetty tilanteet, joissa kilpailutusta ei tarvita.
Hankintayksikkö voi pyytää tarjouksen suoraan yhdeltä toimittajalta esimerkiksi silloin, jos tarjouskilpailua ei voida järjestää maanpuolustukseen, valtion turvallisuuteen tai huoltovarmuuteen liittyvistä perustelluista syistä.
Tämän mahdollistaa turvallisuusetujen niin vaatiessa sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT), jonka poikkeuskohtaa sovelletaan kuitenkin harvoin.
– Pääosa SEUT-poikkeushankinnoista tehdään huoltovarmuusperusteisesti valituilta strategisilta kumppaneilta, Millogilta ja Nammo Lapualta. Muilta toimittajilta se on erittäin harvinaista, kertoo Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tiedotuspäällikkö Juhani Kauppinen.
Puolustusvoimien käsiaseperheen hankinnoissa Sakolta on kyse juuri tällaisesta harvinaisesta SEUT-poikkeuksesta.
Puolustusvoimat: Vain Sakolla tarpeeksi kapasiteettia
Kilpailutuksen puutteesta on ärähtänyt myös saksalainen asevalmistaja Heckler & Koch, joka valitti Puolustusvoimien ja Sakon puitesopimuksesta Suomen markkinaoikeuteen kesäkuun loppupuolella. Yle kertoi asiasta viime viikolla.
Omassa oikaisuvaatimuksessaan Ensio Firearms vaati hankintapäätöksen kumoamista tai muuttamista siten, että KAR-21A-asejärjestelmä otetaan huomioon ja vertaillaan suorituskyvyltään, huoltovarmuudeltaan sekä kustannuksiltaan kilpailijan vaihtoehtoihin.
Vastauksessaan Ensio Firearmsille Puolustusvoimat toteaa, että sen arvion mukaan kyseisen kokoluokan hankinnan pystyy toteuttamaan vain Sako. Se on Puolustusvoimien mukaan Suomessa ainoa käsiaseiden teollinen valmistaja, jolla on tarvittava ja riittävä valmistuskapasiteetti.
Kasper Lindin mukaan esimerkiksi pyyntö 50 000 rynnäkkökiväärin tuottamisesta ei välittömästi yritykseltä onnistuisi.
– Mutta yhteistyökumppanin avulla tai mahdollisilla lisensointiratkaisuilla se olisi ollut aivan mahdollista. Tällainen malli on hyvin yleinen asealalla, Lind sanoo.
Lind ottaa esimerkiksi Suomi-konepistoolin. Ei aseen kehittänyt Aimo Lahti 80 000 konepistooliaan keittiössään valmistanut, vaan siitä vastasi Tikkakosken kone- ja aseyritys.
– On varmasti meidän kaikkien suomalaisten onni, ettei ase jäänyt huomiotta.
Tervettä kilpailua alalle
Ensio Firearms kaipaa puolustusalalle reilua kilpailua. Pientenkin toimijoiden tekemät innovaatiot ja investoinnit pitäisi yrityksen mielestä huomioida.
– Muutoin kannustimet tapetaan. Ja suurten yritysten ei tarvitse innovoida, jos kilpailua ei ole, Lind sanoo.
Kasper Lind kertoo yrityksen tulevaisuuden näyttävän valoisalta. Asiakkaat ovat tällä hetkellä siviilipuolella, ja heitä voisi löytyä lisää esimerkiksi Yhdysvaltain markkinoilta.
– Ja onhan niitä maailmassa muitakin puolustusvoimia kuin Suomen Puolustusvoimat.
Voit kommentoida aihetta 27. heinäkuuta kello 23:een saakka.