Ruokavirasto on määrännyt eläimiä lopetettavaksi kolmella turkistarhalla. Lopetukset alkavat jo tällä viikolla.
Turkistuottaja ja Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Pohjois-Suomen paikallisyhdistyksen lappajärveläinen puheenjohtaja Esa Rantakangas pitää lopettamisia ikävinä, mutta tarpeellisina.
– Kaikki ymmärtävät huolen taudin tarttumismahdollisuudesta turkiseläimestä toiseen ja jossain vaiheessa ehkä ihmiseen. Se on kuitenkin se iso kuva, mikä pitää yrittää muistaa.
Yksittäiselle tarhalle lopettamiset voivat olla kohtalokas isku.
– Kuulin juuri, että eräällä tarhalla koko eläinkunta oli määrätty lopetettavaksi. Siitä tilanteesta voi olla tosi vaikea nousta. Me olemme muutenkin jo erilaisissa hankaluuksissa koronan ja Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan takia. Tätä ei olisi tähän tarvittu enää, Rantakangas huokaa.
Korvaussummista ei vielä tietoa
Kunkin tartunnan saaneen tarhan kohdalla pohditaan, lopetetaanko kaikki vai vain osa tarhan eläimistä.
Ruokaviraston mukaan lopetettavista eläimistä maksetaan käypä korvaus. Turkistuottaja Rantakangas ei ole vielä tietoinen euromääristä.
– Uskoisin että viranomaiset toimivat asiallisesti ja lopetettavista eläimistä saadaan kohtuullinen korvaus.
Tautien torjuntaan joudutaan tarhoilla jatkossakin kiinnittämään huomiota.
– Perusongelma on, että tauti leviää luonnonvaraisissa linnuissa. Suojautumiskysymyksiä pitää miettiä ja siihen tarvitaan syvempi analyysi, koska tarhoja on hyvin erilaisia. Toiset ovat hyvinkin suojattuja, esimerkiksi halleissa on minkkejä jonkin verran. Varmasti liitto tekee asiasta analyysin.