Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Moni autoilija laiminlyö suojatiesääntöjä ja aiheuttaa jopa hengenvaarallisia tilanteita jalankulkijoille

Liikenneturva selvitti kesän alussa autoilijoiden suojatiekäyttäytymistä, josta paljastui pahoja puutteita. Neljännes vastaajista jättää joskus pysähtymättä, vaikka tietää, että pysähtyä pitäisi.

Jämsän Koskentie, jalankulkijat ylittävät suojatietä.
Liikenneturva kysyi autoilijoilta, antavatko he tietä jalankulkijoille silloin kun pitäisi. Arkistokuva Jämsästä. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Iso osa autoilijoista ei huomioi tärkeitä suojatiesääntöjä.

Liikenneturvan selvityksen mukaan jopa neljännes autoilijoista kertoo ainakin ajoittain laiminlyövänsä pysähtymissääntöjä suojateillä. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille ei anneta tietä, vaikka tiedetään, että tilanteessa pitäisi pysähtyä.

Liikenneturvan kyselyyn vastasi touko-kesäkuun vaihteessa yli 750 autoilijaa.

Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä kertoo, että vastaajilta ei kysytty syitä ratkaisuihinsa, mutta hän arvioi tilannetta yli 20-vuotisella liikenneopettajan kokemuksella.

– Välttämättä autoilija ei tee ratkaisuaan ilkeyttään. Taustalla voi olla esimerkiksi ajatus, että jalankulkija väistää, eikä siitä ole haittaa, vaikka en pysähdykään. Yleensä syynä on oman liikkumisen sujuvuus ja päätös olla noudattamatta liikennesääntöä, Kivilä toteaa.

Kivilä ei yllättynyt noin neljänneksen osuudesta omien liikenneopettajahavaintojensa perusteella.

– Ehdin tarkastella tuulilasin takaa Turun kaupunkiliikennettä lähes päivittäin 22 vuoden ajan, niin sitä taustaa vasten kyselyn tulos ei yllätä.

Hengenvaarallinen suojatievirhe valitettavan yleinen

Noin kuudella prosentilla on vaikeuksia pysähtyä, vaikka rinnakkaisella kaistalla auto olisi jo pysähtynyt suojatien eteen.

Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä arvioi, että taustalla on ajovirhe ennemmin kuin välinpitämättömyys jalankulkijan turvallisuudesta.

– Jos yksittäinen jalankulkija jää päästämättä, niin se on ehkä enemmän päätös kuin suojatien eteen pysähtyneen auton ja jalankulkijan huomiotta jättäminen.

Kivilän mukaan tilanteen vaarat ovat autoilijalla tiedossa, mutta virheitä sattuu.

– Tietysti autoilijan velvollisuus on olla hereillä ja lukea liikennettä oikein, mutta vilkkaassa kaupunkiliikenteessä vaarallinen tilanne voi mennä ohi autoilijalta.

Liikenneturva kampanjoi elokuussa suojatie- ja väistämissääntöasioista muun muassa koulujen alkamiseen liittyen.

Noudatatko sinä liikennesääntöjä? Voit osallistua keskusteluun 1.8. kello 23:een saakka.