Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Animalia vaatii turkistarhauksen lopettamista lintuinfluenssan estämiseksi

Järjestö tuomitsee Riistakeskuksen päätöksen luonnonvaraisten lintujen tappamisesta tehottomana ja eettisesti arveluttavana keinona ehkäistä lintuinfluenssaa.

Kettu turkistarhalla häkissänsä.
Kettu turkistarhalla häkissään. Arkistokuva helmikuulta 2023. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Eläinoikeusjärjestö Animalia vaatii turkistarhauksen lopettamista, ettei lintuinfluenssa leviä pandemiaksi. Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo, ettei alan jatkuvia kriisejä pysäytä mikään.

– Turkiksia on myyty jo vuosia tappiolla, alan vientitulot ovat romahtaneet ja turkistarhoja lopettaa jatkuvasti. Paras ratkaisu sekä eläimille, turkistarhausyrittäjille että tulevien pandemioiden ehkäisemiseksi olisi lakkauttaa turkistarhaus kokonaan, kertoo Kivekäs järjestön tiedotteessa.

Kivekkään mukaan turkistarhaus on epäeettistä, eikä sillä ole suomalaisten eikä EU-kansalaisten tukea.

Järjestö tuomitsee myös Riistakeskuksen myöntämän poikkeusluvan 10 000 luonnonvaraisen linnun tappamiseen. Animalia pitää sitä tehottamana ja eettisesti arveluttavana keinona ehkäistä lintuinfluenssaa.

Samalla linjalla on ollut myös Birdlife.

Animalian mukaan tappaminen se on kansainvälisten asiantuntijoiden ohjeiden vastaista; esimerkiksi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tieteellisen työryhmän mukaan sitä ei tulisi edes harkita.

”Suojaaminen tehokkain keino”

Tehokkain keino lintuinfluenssan ehkäisemiseksi olisi Animalian mukaan suojata kanat ja turkistarhojen eläimet sekä estää luonnonvaraisten lintujen pääsy kosketuksiin rehun kanssa.

– Linnut ovat lintuinfluenssan uhreja, eivät syyllisiä. On kestämätöntä, että ihmisen aiheuttamasta ongelmasta rangaistaan lintuja. Lisäksi rauhoittamattomien eläinten metsästysaika alkoi tänään, joten senkin valossa viime viikon poikkeuslupien myöntäminen kuulostaa lähinnä kosmeettiselta ratkaisulta, sanoo Kivekäs.

Turkistarhauksen lisäksi Animalian mukaan myös broilerinkasvatus on täysin kestämätöntä. Järjestön mielestä broileritilat ovat oivallisia kasvualustoja lintuinfluenssalle, kasvattamoissa riski viruksen mutaatioille on suuri.

Animalia pitää myös broilerintuotantoa eettisesti kestämättömänä, koska viidessä viikossa pienestä tipusta kasvatetaan lihaskimppu, jolla on monia terveysongelmia.