Viikon alussa Suomeen saapuu kuumaa ja kosteaa ilmaa, jotka vaihtuvat nopeasti rajuilmoihin. Saapuvan matalapaineen reitti on kuitenkin jäänyt sen verta etelään, että voimakkaimmat sateet ja ukkoset näyttävät pysyvän Ruotsin puolella.
Koko tilanne liittyy samaan lämpimän ja kylmän ilmamassojen törmäykseen, jonka myötä Euroopassa on nähty loppuviikosta tulvia ja rankkoja raekuuroja.
– Lämmintä ilmaa on tullut etelästä ja kaakosta, kun samaan aikaan viileä ilmaa on saapumassa luoteesta. Aina kun kylmä ja kuuma näin törmäävät, syntyy rajapintaan tällaisia tilanteita, kertoo Ylen meteorologi Anne Borgström.
Suomea oli lähestymässä jo tänään ukkosrintama, joka iski yli paria tuhatta salamaa Viron puolella. Sen ylitettyä Suomenlahden sateita tuli kuitenkin lopulta vain pari milliä muutaman salaman kera.
Rajuimmat ukkoskuurot siirtyvät tiistaille
Tulevan yön aikana Länsi-Suomessa voi tulla jonkin verran ukkoskuuroja lämpimän rintaman liikkuessa pohjoiseen. Etelä-Suomessa on paikoin trooppinen yö, eli lämpötila ei laske alle 20 asteen.
Aamulla rintama on Pohjanmaalla, josta se siirtyy iltapäivän aikana pohjoisemmaksi. Maan keskiosissa voi tulla vielä yksittäisiä ukkoskuuroja.
Muuten maan etelä- ja keskiosissa on tukalaa hellettä, ja lämpötilat ovat 30 asteen tuntumassa.
Kylmä rintama puskee myöhään maanantai-iltana ja tiistain vastaisena yönä etelästä, jolloin rykelmä ukkoskuuroja saapuu maan eteläosiin. Tiistaipäivänä kylmä rintama saapuu maan keskiosiin, mutta sääilmiöiden voimakkuutta on Borgströmin mukaan hankala vielä arvioida.
– Kylmään rintamaan liittyy ukkospuuskia, ja mukana voi olla myös rakeita ja rankkasateita.
Rajut sateet uhkaavat nyt Ruotsia ja Norjaa
Raju sade on saapumassa eteläisen Ruotsin ylle sunnuntai-illan aikana. Ruotsin ilmatieteen laitos SMHI on antanut varoituksen koko Etelä- ja Keski-Ruotsiin rankasta sateesta ja ukkosesta.
Varsinkin Tukholman alue näyttää ennusteiden mukaan saavan runsaasti sadetta. SMHI:n mukaan vettä voin tulla jopa 70 milliä, kertoo esimerkiksi Aftonbladet-lehti.
Norjassa viranomaiset ovat antaneet punaisen, eli korkeimman tason varoituksen maan kaakkoisosaan, kertoo yleisradioyhtiö NRK.
– Tilanne on erittäin vaarallinen, sanoo NRK:lle Norjan vesi- ja energiahallinnon hydrologi Trine Heggdal.
Vesimassojen pelätään aiheuttavan vuoristoisessa maastossa maanvyöryjä.
Lue lisää Ylen sääsivuilta.