Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Patria aloittaa muutosneuvottelut, mutta Hämeenlinnan yksikkö rekrytoi lisää väkeä

Neuvottelut koskevat koko yhtiössä noin 1 190 henkilöä.

Patrian tehdasalueen sisäänkäynnin edustaa Hämeenlinnassa. Päärakennuksen edessä on kahdeksanpyöräinen panssariajoneuvo, sen takana kolme Patrian lippusalkoa.
Hämeenlinnan yksiköllä on tällä hetkellä erittäin hyvä tilauskanta. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle

Puolustus- ja turvallisuusalan yritys Patria aloittaa muutosneuvottelut, eli entiseltä nimeltään yt-neuvottelut, osana uuden strategian tehostamistoimia. Neuvottelut kohdistuvat esihenkilöihin ja eri toimihenkilöryhmiin.

Patrian viestintäjohtajan Sirje Ahvenlampi-Hyvösen mukaan olennaiset muutokset kohdistuisivat noin 310 nykyiseen tehtävänkuvaan. Myös Hämeenlinnan yksikkö on muutosneuvotteluiden piirissä, vaikka sinne on kesän aikana rekrytty uusia työntekijöitä.

Työntekijöiden rekryäminen jatkuu Ahvenlampi-Hyvösen mukaan suunnitellusti myös syksyllä. Hämeenlinnan yksikkö on pärjännyt hyvin, muun muassa kesäkuun alussa puolustusvoimat tilasi Patrialta yli yhdeksänkymmentä panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa.

Muutosneuvottelut alkavat 14. elokuuta ja kestävät vähintään kuusi viikkoa.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.