Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Päästään muovipurkkiin jumiin jäänyt kettu sinnitteli vuorokausia ilman vettä ja ruokaa – pelastajat saivat lopulta ketun vapautettua

Turun Eläinsuojeluyhdistys Tesy oli etsinyt jo päivien ajan pahaan pinteeseen jäänyttä nuorta kettua. Kettu saatiin pelastettua ja vapautettua luontoon tiistaina.

Kettu vapautettiin luontoon eläinlääkärintarkastuksen jälkeen tiistaina. Kuva: Suvi Sirkiä / TESY

Päästään muovipurkkiin jumiin jäänyt kettu on saatu pelastettua Turussa.

Turun Eläinsuojeluyhdistys Tesy kertoo pelastusoperaatiosta Facebookissa. Tesyn mukaan kettu saatiin saarrettua eilen tiistaina vanhan talon alle, jonka jälkeen Tesyn eläinpelastustiimi sai ketun kiinni lopulta lakanan avulla.

Kettu kuljetettiin eläinlääkärille, missä purkki irroitettiin eläimen päästä. Eläinlääkäri totesi eläimen olevan kuivunut ja nälkäinen, mutta muuten hyväkuntoinen. Eläin päätettiin palauttaa luontoon.

Kettu oli Tesyn laskujen mukaan purkki päässä ainakin viisi vuorokautta.

Tesy palautti ketun omalle alueelle ja muistuttaa, että roskia ei pidä jättää luontoon.