Turku aikoo kiinnittää tänä syksynä entistä enemmän huomiota koululaisten poissaoloihin.
Peruskoululaisten ja etenkin yläkouluikäisten toistuvat poissaolot ovat olleet kasvussa Turussa jo muutaman vuoden.
Turun opetustoimi korostaa, että poissaolojen syy pyritään aina selvittämään.
Turun kaupunki käynnisti tämän vuoden alussa Pysäkki-luokan suurista poissaoloista kärsiville lapsille ja nuorille.
– Kyseessä on normaalista koulumaailmasta eristetympi ympäristö esimerkiksi koulupelosta kärsiville lapsille ja nuorille, sanoo Turun kasvatus- ja opetusministeri Timo Jalonen.
Pysäkki-luokka auttaa myös, jos erilaiset koulun ihmissuhteet kuormittavat oppilasta. Jalosen mukaan tällä hetkellä selvitetään paljonko luokkia tarvitaan.
Pysäkki-luokka toimii Turun ammattikorkeakoulun tiloissa Lemminkäisenkadulla. Luokalla on 14 oppilasta ja oppilaspaikkoja on maksimissaan 15, kertoo Turun kaupunki.
Pysäkki-luokalla jokaiselle oppilaalle tehdään oma viikoittainen suunnitelma ja aikataulu. Koulua käydään enintään kuusi tuntia päivässä ja oppilaiden huoltajien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.