Osuuskauppa Arinan suunnitteleman tornihotellin kaavaluonnos laitetaan julkisesti nähtäville. Rovaniemen kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan maanantaina äänin 8-3.
Vihreiden Miikka Keränen esitti, että asia palautettaisiin valmisteluun ja rakennuksesta tehtäisiin useampi luonnosvaihtoehto, alustava selvitys viheralueista ja mahdollisesta infratunnelista sekä selvitys kerroskorkeudesta.
Rovaniemen kaupungin mukaan kuntalaisilla on mahdollisuus kommentoida kaavaluonnosta. Kaupunkilaisille kaavaluonnosta esitellään syyskuun puolivälin jälkeen.
Tornihotelli tulisi nykyisen Sokoksen paikalle. Sen paikalta purettaisin pois Osuuskauppa Arinan nykyinen matala rakennus. Arinan tornihotellin lisäksi samaan kortteliin tulisi yksityisen asunto-osakeyhtiö Rova-Pekan 14-kerroksinen liikekiinteistö.
Kaupunki toteaa tiedotteessaan, että korttelin vanhin rakennus, vuonna 1948 valmistunut Lapinmaan talo Koskikadun ja Korkalonkadun kulmassa, esitetään kaavaluonnoksessa suojeltavaksi. Näin rakennusta ei saisi purkaa tai muuttaa.
Matkailun tarpeille riittää ymmärrystä, mutta kaupunkikuvan muutos huolestuttaa
Kaupunkilaiset suhtautuvat kaavailtuun tornihotelliin osin epäilevästi, mutta pitävät samaan aikaan matkailuun panostamista hyväksyttävänä. Christian Flores pitää luonnollisena, että kerrosmäärät Rovaniemellä nousevat, koska kaupungin talous on riippuvainen matkailusta.
– Samalla myös muiden palveluiden kuten museoiden pitäisi kehittyä. Ei ole hyvä, jos vain turismi lisääntyy, pohtii Flores.
Rovaniemeläinen Catriana Diaz pitää tornisuunnitelmia ikävänä kaupunkikuvan kannalta eikä hän kannata korkeiden rakennusten tuloa kaupunkiin. Hän on myös pahoillaan siitä, että yrittäjiä ei kohdella tasapuolisesti.
Rovaniemen kaupunki tyrmäsi runsas vuosikymmen sitten paikallisen matkailu- ja hotelliyrittäjä Mikael Gröhnin tornihotellisuunnitelman. Yrittäjä olisi halunnut rakentaa 12-kerroksisen hotellin naapurikortteliin.
Rovaniemeläinen Saila Alikoski-Mettänen myöntää, että hotelleja ja majoituskapasiteettia tarvitaan Rovaniemelle matkailun lisääntyessä, mutta hän ei lämpene suunnitellulle tornihotellille.
– Kyllä se tässä kaupunkimaisemassa näyttää vähän turhan korkealta minun silmään.
Alikoski-Mettäsen mielestä ei myöskään pidä reiluna sitä, että kaupungin päättäjät olisivat antaneet Mikael Gröhnille vain seitsemän kerrosta, mutta nyt ydinkeskustaan olisi tulossa paljon korkeampi rakennus.
Päättäjistä moni istuu myös Arinan päättävissä elimissä
Osuuskauppa Arinan vuoden 2022 edustajiston vaaleissa valittiin Rovaniemeltä kymmenen edustajaa. Suurin osa on mukana myös kaupungin päättävissä elimissä. Arinan hallintoneuvostossa istuu muun muassa Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Junttila ja Arinan edustajistossa kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi.
Tästä syystä päättäjät joutuvat jääväämään itsensä, kun Rovaniemellä käsitellään Arinaa koskevia asioita. Kaupunginhallituksen kokouksessa sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja joutuvat poistumaan kokouksesta, kun tornihotelliasiaa käsitellään.
14.8 klo 20.45 korjattu juttuun, että Mikkel Näkkäläjärvi istuu Arinan edustajistossa.