Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ylä-Lapin riekkokanta kasvaa edelleen – kanta on nyt lähes kolme kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa suurempi

Kahden viime talven olosuhteet ovat olleet suotuisat riekkojen selviytymiselle ja lisääntymiselle.

Riekko kesäpuvussa
Enontekiöllä riekkokannan kasvu oli hiukan maltillisempaa kuin Inarissa ja Utsjoella. Arkistokuva. Kuva: Yle / Risto Salovaara

Ylä-Lapin riekkokanta on edelleen kasvussa. Luonnonvarakeskuksen mukaan kanta on nyt lähes kolme kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa suurempi.

Kesän kanakoiralaskentojen perusteella koko Ylä-Lapin riekkokanta on noin 21 riekkoa neliökilometrillä, kun pitkän aikavälin eli vuosien 2008–2022 keskiarvo on noin 7,8 riekkoa neliökilometrillä.

Riekkokanta kasvoi selvästi kaikissa kolmessa Ylä-Lapin kunnassa. Enontekiöllä kasvu oli hiukan maltillisempaa kuin Inarissa ja Utsjoella.

Luonnonvarakeskuksen mukaan kahden viime talven olosuhteet ovat olleet hyvät riekkojen selviytymisen ja sitä seuranneen lisääntymisen kannalta, ja myös aikuiskanta on vahvistunut selvästi.

Ylä-Lapin riekkokannan arviointi tehdään vapaaehtoisten, Metsähallituksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä.

Lisää Lapin uutisia kootusti verkkosivultamme.