Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomalaisia pelastusalan ammattilaisia matkaa tänään Portugaliin auttamaan maastopalojen hallinnassa

Portugalista on pyydetty kansainvälistä pelastusapua kuumalle ja kuivalle kaudelle. Suomesta osallistuu lähes 50 pelastusalan osaajaa. Portugaliin matkustetaan kahdessa ryhmässä.

Pelastaja Petri Partanen poseeraa pelastajien varustehyllyn edessä.
Ensimmäisen Portugaliin lähtevän ryhmän varajohtaja Petri Partanen valmistautuu lähtöön Kuopiossa. Kuva: Juhani Forsman / Yle

Suomesta lähtee viitisenkymmentä pelastajaa Portugaliin auttamaan paikallisia pelastustyöntekijöitä maastopalojen hallinnassa.

Pelastustyöntekijöitä matkustaa Portugaliin viideltä pelastuslaitokselta. Päätöksen asiasta on tehnyt sisäministeriö, ja työnantajana toimii Kuopiossa toimiva Pelastusopisto.

Ensimmäinen ryhmä matkustaa maahan tänään keskiviikkona ja toinen 1. syyskuuta. Paikan päällä on tarkoitus olla noin kaksi viikkoa.

Ensimmäisenä Portugaliin lähtevän ryhmän varajohtaja Petri Partanen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta odottaa innolla matkaa.

– Olen intoa täynnä kuin ilmapallo, on hienoa päästä mukaan tällaisiin. Viime vuonna olin vastaavanlaisella reissulla Kreikassa, josta jäi mahtavat kokemukset.

Matkaan lähtijät ovat käyneet Pelastusopiston järjestämän koulutuksen, johon kuuluu maastopalomuodostelmalle räätälöity kansainvälisen pelastustoiminnan peruskurssi. Lisäksi koulutusohjelmassa on kenttäharjoitus. Henkilökohtainen valmistautuminen fyysisesti ja henkisesti on myös tärkeää.

Portugalin maastopalot ovat haastavia

– Maasto ja tuuliolosuhteet voivat vaihdella paljon. Tuulet voivat aiheuttaa laaksoissa hormi-ilmiön, joka on työturvallisuusriski. Maastopalot voivat olla todella suuria, kertoo Petri Partanen.

Hiljattain kahdessa maastopalossa paloalue oli noin 6000 hehtaaria ja palot työllistivät toista tuhatta pelastusalan ihmistä sammutustöissä, kertoo Partanen. Portugalissa käytetään lentosammutusta enemmän kuin Suomessa.

Suomalaiset pelastustyöntekijät osallistuvat mahdollisiin maastopalojen sammutuksiin. Muuna aikana harjoitellaan toimintoja ja tehdään tiedonvaihtoa.

– Täältä viedään omaa osaamista ja sitä arvostetaan maailmalla. Portugalissa osallistumme paikan päällä vaativiin tehtäviin erikoistuneen tiimin tukena. Ohjelmaan kuuluu myös tiedonvaihto ja tämä on oppireissu meillekin, sanoo Petri Partanen.