Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

KuPS pyrkii löytämään uuden toimitusjohtajan kauden loppuun mennessä – ”Ei tarvitse olla kuumin lajidiiva”, sanoo hallituksen puheenjohtaja

Kuopion Palloseura ja sen pitkäaikainen toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kertoivat yhteistyön päättymisestä julkisuuteen tiistai-iltana. Uuden haku aloitetaan välittömästi.

KuPS toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen
Vuodesta 2010 lähtien Kuopion Palloseuran toimitusjohtajana työskennellyt Jarmo Heiskanen on Veikkausliigan pitkäaikaisin toimitusjohtaja. Arkistokuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Kuopion Palloseura pyrkii löytämään uuden toimitusjohtajan tämän kauden loppuun mennessä.

Osakeyhtiö ja sen pitkäaikainen toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen ovat yhdessä sopineet Heiskasen työsuhteen päättymisestä.

Asia kerrottiin julkisuuteen tiedotteella tiistai-iltana. KuPS ja Heiskanen ovat kuitenkin sopineet tiettyjen asioiden viemisestä loppuun hyvässä yhteistyössä.

Kuopion Palloseura on Suomen tunnetuimpia jalkapalloseuroja.

– Hyvää ja parasta ajankohtaa tämmöiselle päätökselle ei varmaan ole olemassakaan. Hallitus on asiaa käsitellyt ja omistaja Ari Lahti on ollut mukana keskusteluissa, tiivistää hallituksen puheenjohtaja Vesa Kauppila puhelimitse Ylelle.

Kauppila ottaa väliaikaisen vetovastuun yhtiöstä. Heiskasen pestin päättymisestä päätettiin hallituksen kokouksessa tiistai-iltana.

Heiskanen on toiminut Kuopion Palloseuran toimitusjohtajana vuodesta 2010 lähtien ja hän on Veikkausliigan pitkäaikaisin toimitusjohtaja.

Savon Sanomat uutisoi reilu vuosi sitten, että Heiskasen käytös kuohutti Kuopion Palloseurassa. Taustalla oli Savon Sanomien mukaan toimitusjohtaja Heiskasen epäasiallinen käytös sekä johtamistapaan ja alkoholinkäyttöön liittyvät ongelmat.

KuPS etsii myös uutta urheilutoimenjohtajaa

KuPSin pääomistaja Ari Lahti sanoo tiedotteessa, että yhtiön talouden hallinnassa on ollut suuria haasteita ja tulevaisuus vaatii tiukempaa liiketoimintaosaamista sekä laaja-alaisia yhteistyötaitoja. Lahti toimii myös Suomen Palloliiton puheenjohtajana.

Myös Kauppila näkee, että haussa on nyt liiketoimintaosaaja, joka pystyy rakentamaan yhtiötä eteenpäin. Kauppilan mukaan yhtiö hakee tietysti ”helkutin hyvää toimitusjohtajaa”.

– Tarkennamme lähipäivinä tätä ja pistämme haun liikenteeseen. Toimitusjohtajan ei tarvitse olla kuumin lajidiiva, koska haemme urheilutoimenjohtajaa myöhemmin, Kauppila luonnehtii.

KuPSin tavoitteena on pestata ensi kauden alkuun mennessä urheilutoimenjohtaja, jonka vastuulla on kilpailullinen puoli. Urheilutoimenjohtaja hoitaisi koko pelaajapolkua yhdessä KuPSin junioreiden kanssa. Toimitusjohtajan vastuulla olisi liiketoiminnan johtaminen.

– Tietysti toimitusjohtaja vastaa viime kädessä kaikesta, Kauppila toteaa.

Kuopion Palloseura johtaa tällä hetkellä jalkapalloliigaa sekä naisissa että miehissä.