Mirva Vähä-Pietilä kutsuu itseään jokapaikansäästäjäksi. Säästämisestä on tullut elämäntapa.
– Ruoka ostetaan yleensä ilta-alesta, hävikkilaatikkoina tai kasvatetaan itse pihalla. Sähkö on kilpailutettu, vaatteet kierrätetään kirpputorien kautta, Vähä-Pietilä luettelee.
Aika monta uutta kikkaa on tullut vuosien varrella lisää sen jälkeen, kun hän päätti perustaa Facebookiin ryhmän, joka jakaa neuvoja ja vinkkejä eri tavoista säästää. Säästäjät ja sentinvenyttäjät -ryhmässä on jäseniä jo noin 78 000 ja lisää tulee koko ajan.
– Kun perustin sen, itseäni kiinnosti, miten muut säästävät ja halusin myös jakaa omia vinkkejä. Kun sopivaa ryhmää ei löytynyt, piti perustaa itse, Vähä-Pietilä kertoo.
Maailman tilanne ja kallistuneet hinnat ovat aiheuttaneet sen, että säästäminen on alkanut kiinnostaa muitakin kuin elämäntapalaisia ja pienituloisia. Vähä-Pietilän ryhmässä on monen tuloluokan säästäjiä, eikä se ole tarkoitettu vain kaikkein köyhimmille.
– Säästämisestä on tullut tosi trendikästä. Moni asia kulkee käsi kädessä säästämisen kanssa, kun ajatellaan vaikka hävikkiä ja luontoa.
Oma paha olo purkautuu netissä
Ikuinen aihe ryhmän säästövinkeissä on ruoka ja ruokaostokset. Ryhmässä myös kinataan siitä, mikä ruokaketju on paras, vaikka säännöt kieltävät kinastelun.
Keskustelun säännöistä lipsutaan välillä, vaikka niistä myös muistutetaan. Kun ihmisten paha olo on lisääntynyt, nettikeskustelu on helppo paikka purkaa sitä. Ikäviä kommentteja saatetaan heittää, jos jokin aihe ei itseä kosketa tai se koskettaa liikaa omaa sielunelämää.
– Tosi yleistä on kysellä, että mitäs nyt tehdään, kun tuli tilanne, että rahaa on vain tämän verran kuukaudelle, Mirva Vähä-Pietilä sanoo.
Ryhmäläiset auttavat jakamalla edullisia reseptejä.
Viime aikoina on keskusteltu myös korkojen noususta ja mitä voi tehdä tilanteessa: kannattaako edes lähteä taloa ostamaan.
Myös harvinaisempia vinkkejä on tullut.
– Yksi ahaa -elämysvinkki oli, että puolitetaan tiskikonetabletit. Ja sivutienesteistä keskustelemme palstalla, nythän luonto taas tarjoaa marjoja ja sieniä.